Pyry Kohoselle 1+2-vuotinen sopimus – ”Tavoitteellinen polku kohti huippua”

Sotkamon Jymy on tehnyt 1+2-vuotisen pelaajasopimuksen 17-vuotiaan oman kasvattinsa Pyry Kohosen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2026 ja sisältää optiot kausista 2027 ja 2028.

Jymyn junioripolun läpikäynyt Pyry Kohonen on edennyt määrätietoisin ottein kohti Jymyn edustusjoukkuetta. Viime kaudella Superpesiksessäkin debytoinut toisen polven lukkari on ottanut isoja harppauksia viimeisten vuosien aikana.

Jymyn pelinjohtaja Iiro Haimi iloitsee paitsi sopimuksesta, mutta myös oman kasvatin otteista.

– Pyry on ottanut kahden vuoden aikana huikeita askelia eteenpäin. Päivittäinen arki huippupelaajien kanssa on avainasemassa kehittymisen kannalta, ja Pyry tuleekin olemaan tiiviisti edustusjoukkueen mukana läpi kauden.

– Tässä vaiheessa tärkeintä on, että meillä on selkeä, tavoitteellinen polku kohti huippua. Pyry tullaan todennäköisesti näkemään tositoimissa Jymyn lukkarina jo tulevana kesänä joissakin peleissä, Haimi summaa.

Sopimus Kohosen kanssa tukee Jymyn pitkäjänteistä strategiaa, jossa omille kasvateille rakennetaan tavoitteellinen polku edustusjoukkueeseen.

Alla Sotkamon Jymyn tämänhetkinen sopimustilanne:

2026
Roope Korhonen (s. -81)
Jere Vikström (s. -93)
Hannes Pekkinen (s. -98)
Ville Veittikoski (s. -00)
Elmeri Purmonen (s. -01)
Kasperi Vehkaoja (s. -05) lainasopimus Imatran Pallo-Veikkoihin 2026
Atte Pelkonen (s. -06)
Eero Heikkinen (s. -06)
Artturi Niskala (s. -07)
Aatu Savelainen (s. -07)
Reino Heikkinen (s. -07)
Vincent Kontturi (s. -07)
Pyry Kohonen (s. -08) + optio kausista 2027-28

2027
Jussi Korhonen (s. -97)
Ari Lankinen (s. -99) lainasopimus Imatran Pallo-Veikkoihin 2026
Kalle Kuosmanen (s. -01)
Veeti Kokko (s. -03)
Elmeri Iivonen (s. -04) + optio kaudesta 2028
Vertti Veittikoski (s. -04) lainasopimus Imatran Pallo-Veikkoihin 2026
Samuel Huotari (s. -07)

2028
Aleksanteri Huotari (s. -03)
Iivari Vihanto (s. -03)
Aapo Hiltunen (s. -04)

Lisätiedot:
Mikko Kuosmanen
mikko.kuosmanen@superjymy.fi
0400 350 821

Kuva: Antti Haapasalo