Rautainen ulkopeli hyydytti Pattijoen!

Pattijoen Urheilijat – Sotkamon Jymy 0-2 (0-2, 1-5)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymy esitti tylyjä otteita MiiluAreenalla. Viheliäisen vahvana kotijoukkueena tunnettu Pattijoen Urheilijat joutui todistamaan Jymyn ulkokentän liian vahvaksi.

Sotkamon Jymy matkasi Pattijoen vieraaksi MiiluAreenalle, eli tuttavallisemmin Rännärille. Ennen kautta harjoituspelissä jalkaansa hieman loukannut kolmoskoppari Jussi Korhonen huilasi tänään ja kokoonpanoon nousi Elias Kippola, joka debytoi ensimmäistä kertaa niin Jymyssä kuin Superpesiksessäkin. Kippolan nousu kokoonpanoon herätti muistoja sosiaalisessa mediassa ennen ottelua.

Niilo Piiponniemi puki päälle oranssin peliliivin ja palasi ulkopeliin tutulle paikalleen kakkoskoppariksi. Ottelu alkoi Aapo Komulaisen voittaessa hutunkeiton. Pelikeli oli Pattijoella varsin kesäinen, vaikka tuttuun tapaan tuulenvire toi lisämausteen peliin. Joukkueiden onneksi tuuli kävi Lounaasta. Pattijoen kärkikaksikko Mikael Mäkelä ja Antti Kiiskinen olivat olleet tähän saakka liki pysäyttämättömiä, mutta tällä kertaa Jymy sai Kiiskisen kiinni, vaikka tuulennopea Mäkelä onnistuikin totutulla tavalla. Vaikkei Jymyn sisäpeli täydellistä ollutkaan, niin Jymy onnistui tärkeillä hetkillä ja sai kaaripelillä alkukaudella kotipesässä juhlineen Topi Stillin aisoihin.

Jymy piti pattijokiset juoksuitta avausjaksolla ja onnistui kahteen otteeseen: ensimmäisen tasoittavalla Roope Korhonen upotti kumuran väliin ja Kalle Kuosmanen toi juoksun. Toisessa vuorossa Lauri Rönkkö sivalsi kohti kolmosluukkua kotijoukkueen pelatessa Tahko-kuviota, Niko Korhonen rykäisi vauhtiin ja toi Jymyn johtojuoksun. Nämä juoksut riittivät myös jaksovoittoon.

Ville Kotro tuulettaa ottelun ensimmäistä paloa kakkospesällä.

Toinen jakso alkoi Jymyn sisävuorolla, joka oli päättyä ennenaikaisesti ja juuri sillä tavalla, miten toista jaksoa ei ainakaan halua aloittaa. Onnistuneen ykköstilanteen purkamisen jälkeen takaetenijänä kirmannut Kuosmanen esti sumppupelaajana ohitukseen hönkinyttä Kiiskistä. Tilanteesta tuomittiin palo Kuosmasesta, Purmonen palautettiin kakkospesälle ja viimeisen lyönnin lyönyt Niko Korhonen mitätöitiin. Pelinjohtaja Mikko Kuosmanen iski merkkiä silmään heti hässäkän päätteeksi, ja Hannes Pekkinen sai pudottaa perusnäpin ruutuun. Vienti oli sikäli tärkeä, että hetken kuluttua Roope Korhonen juoksutti Purmosen vielä kotipesään juoksun arvoisesti. Myös Rönkkö onnistui ja hetken jopa katastrofimaiselta vaikuttanut toisen jakson alku oli kääntynyt Jymyn onnistumisten myötä 2-0-johtoasemaksi.

Toisen aloittavalla Pappa Korhonen iski illan kolmannen. Perään oli Pekkisen vuoro kumauttaa uransa ensimmäinen lyöty juoksu violettioranssien paidassa miesten Superpesiksen runkosarjassa. Purmonen ja Niko Korhonen toivat molemmat toiset juoksut aurinkoiseen iltapäivään. Tasoittavalla Ville Veittikoski rikkoi kuparisen ja kavensi tilanteen 4-1:een, kun täksi kaudeksi Pattijoelle siirtynyt Erkka Gröhn toi kavennusjuoksun. Neljännen aloittavalla Purmonen pyrki kentälle koukkunäpäyksellä ja lukkari Still säntäsi lyönnin perään: rytäkässä Still tallasi piikkarillaan Purmosen jalan päälle, mutta onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä ja verenvuodolla. Jymy iski aloittavalla vielä yhden lisäjuoksun, kun myös Rönkkö iski illan kolmannen kotiuttaen Pekkisen.

Pekkinen oli jälleen kerran elementissään etukentällä.

Jymyn ulkopeli oli rautaista läpi illan. Eniten paloja itselleen merkitsivät Niko Korhonen, Kuosmanen sekä Pekkinen, mutta lukkari Komulaisen ansioksi täytyy todeta myös se, että paloista peräti kahdeksan syntyi pattijokisten lyödessä viimeisellä, tavalla tai toisella, laittoman. Jymy vei ottelun kolmostilanteet 13-6. Jymyn ykköspalkittu oli Kuosmanen, joka toi yhden ja onnistui 100-prosenttisesti (8/8 kl). Kakkospalkinnon pokkasi Roope Korhonen ja kotijoukkueen puolesta Still. Kotijoukkueen ykkönen oli kärkietenijä Mäkelä, joka onnistui 0-tilanteessa yhtä vaille täydellisesti. Komulainen oli ottleun Ruutu-tähtipelaaja.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Jymyn seuraava matsi pelataan Hiukassa tulevana perjantaina, kun Imatran Pallo-Veikot tulevat vierailemaan Marjex Stadionille. Hanki liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen