Revanssi epäonnistui – Joensuu parempi supervuorossa

Joensuun Maila – Sotkamon Jymy 2-1 (4-2, 1-5, 1-0)

Ottelun tilastot

Sotkamon ja Joensuun väliset ottelut ovat tällä hetkellä kamppailuja, joista ei millään muotoa puutu vauhtia, sähköä, tiivistä tunnelmaa ja huippusuorituksia. Joensuun Mehtimäellä loistavassa säässä pelattu ottelu oli nyt kolmas joukkueiden kohtaaminen ja ruuvia on tunnelman osalta kiristetty koko ajan kireämmälle: tänään 2246 ihmistä saivat todistaa jännitysnäytelmän vailla vertaa.

Aloitetaan tällä kertaa supervuorosta, sillä olisi vääryys sivuuttaa ottelun kiihkein ja dramaattisin tapahtumasarja. Joensuun aloitettua sisältä, lähti tapahtumaketju purkautumaan dominopalikan lailla Jouni Itävalon päästyä ykköspesälle. Seuraavana lyömään tullut Tuomas Jussila pudotti viimeisellään näpyn 2-rajaan, jonka syöttötuomari Jani Alakangas vihelsi välittömästi laittomaksi perutakseen päätöksensä kuitenkin välittömästi. Näin pesäpallon säännöt määräävät Jussilalle uuden lyönnin, joka karkasikin laittomaksi ja taululle merkattiin ensimmäinen palo.

Tämän jälkeen vaihtoa tuli yrittämään Mikko Kemppainen, mutta samaan aikaan Toni Kohonen ennättikin jo kaikkien edelle. Itävalosta ykköspesältä napattu kärpänen sai Sotkamosta paikalle saapuneen faniryhmän riehaantumaan, mutta mitä vielä: samainen porukka hiljeni kuin taikaiskusta Kemppaisen kiskaistua pallon seuraavalla lyönnillään 2-pesän päältä maisemaan. Tällä kertaa oli Mehtimäen kotiyleisön aika riehaantua, sillä Kemppainen onnistui kiertämään kunnarin ja pohjois-karjalaisten pesäpalloihmisten jyly peitti alleen jopa Radio Kajaukseen selostaneen sisällöntuottajan epäuskoisen huutamisen.

Toni Kohonen oli Jymyn kakkospalkittu. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kummaltakin joukkueelta palkinnot pokkasivat lyöjäjokeri sekä lukkari.
Toni Kohonen oli Jymyn kakkospalkittu. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että kummaltakin joukkueelta palkinnot pokkasivat lyöjäjokeri sekä lukkari.

Tuo juoksu jäi peräti voittojuoksuksi, sillä tasoittavalla sisävuorollaan Jymy ei saanut juoksuakaan aikaiseksi viimeisen palon syntyessä Roope Korhosen lyönnillä Antti Hartikaisesta kotipesään.

– Ensimmäisellä jaksolla kaveri oli parempi ja toisella jaksolla taas me pääsimme hallitsemaan peliä. Tuosta supervuorosta jäi aika paha maku suuhun. Tuo lyönti ei olisi saanut mennä läpi, Jymyn ykköspalkittu Roope Korhonen harmitteli.

– Turha minun on kuitenkaan moittia kiinniottajaa, kun itse olin lyömässä tasoitusta, enkä saanut kunnon lyöntiä aikaseksi, Korhonen jatkoi.

Korhonen onnistui itse lyömään toisella jaksolla kahden juoksun arvoisesti 2-rajasta läpi, mikä oli kääntämässä jakson hallintaa Jymylle. Ensimmäisellä jaksolla taas hallinnan Joensuulle onnistui rakentamaan lähes omakätisesti Juha Niemi, joka löi avausjakson aikana kolme juoksua. Niemi palkittiin Korhosen tapaan joukkueensa parhaana. Niin Korhonen kuin Niemikin löivät joukkueilleen yhteensä neljä juoksua.

Kuuntele lisää pelaajien ja pelinjohtajien kommentteja oheisesta lehdistötilaisuusvideosta!

Seuraavan kerran Jymy pelaa kotikentällään Hiukan pesäpallostadionilla sunnuntaina 26. heinäkuuta Koskenkorvan Urheilijoita vastaan. Tuo peli alkaa klo 17. Tervetuloa!

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Janne Kuronen