Roadtrip-ensikertalaisen päätä ei palele

Nuoren iän, hoikan ulkomuodon ja vähäisen Superpesis-kokemuksen ei kannata antaa hämätä: ensimmäiseen Roadtrip-kiertueeseensa valmistautuva Jussi Korhonen pelaa jo kuin aikamies.

Seison lyöntiputken takana, kun huoltaja Ismo Klemetti kehoittaa minua siirtymään; olen kohta ulkopeliharjoitteita suorittavan Jussi Korhosen paluuheittojen tulilinjalla. Pesäpallon viuhuntaan tottuneena en meinaa ensin ymmärtää siirtyä, mutta ensimmäinen Jussin palautusheitto kertoo varoitukseen syyn. Pallo liikkuu nuoren miehen heittämänä todella rivakasti, jopa vaikeista asennoista.

Itsesuojeluvaisto saa vallan. Siirryn suosiolla syrjään.

19-vuotias Jussi palasi kotiseuraansa Sotkamon Jymyyn oltuaan kolme ottelua vuokralla Kiteen Pallon joukkueessa. Vuokrasopimus purettiin Antti Hartikaisen loukkaantumisen myötä ja Jussi pelasi ensimmäisen ottelunsa Jymy-paidassa pääsarjatasolla Oulun Lippoa vastaan viime lauantaina.

– Kyllä se kotiseurassa pelaaminen vähän samalla tavalla jännitti, kuin ensimmäinen Superpesis-ottelu, minkä pelasin Kiteellä. Unelmani on aina ollut pelata Sotkamon Jymyssä, Jussi paljastaa.

Jussi onnistui Jymy-debyytissään erinomaisesti, sillä hän paukautti toisella jaksolla kunnarin ja löi näin myös voittojuoksuksi jääneen juoksun. Korhonen onkin sisäpelissä lyöjäpuolen miehiä, hän iski viime kesänä B-poikien SM-sarjan kuudessatoista runkosarjaottelussa 1+40 juoksua.

– Luottavaisin mielin siihen kyllä pystyi lähtemään, kun oli kolme peliä alla ja tiesi, että oma taso riittää Superpesikseen, Korhonen jatkaa luottavaisena.

Jussi Korhonen Sotkamo Sotkamon Jymy
Nuoresta iästään huolimatta Korhonen on osoittanut kypsyytensä ulkopelissä. Heittokättä on verrattu jopa Niko Korhosen vastaavaan. Kuvassa Jussi heittää palloa Hippoksen pesäpallostadionilla.

Nyt Korhonen on uransa ensimmäisellä Roadtrip-kiertueella ja odottaa Tampereella pelattavaa avauspeliä innolla.

– Fiilikset on erinomaiset. Ei muissa seuroissa kuin Jymyssä tällaiselle Roadtripille pääse, Jussi hehkuttaa.

Päätä ei tunnu palelevan, vaikka viime vuonna Tampereen Kauppiin oli saapunut peräti 2778 katsojaa. Kaupissa Korhonen ei ole vielä uransa aikana pelannut kertaakaan.

– Odotan innolla, että pääsee pelaamaan isolle yleisölle. Kun vielä pelataan etelä-suomalaisten katsojien edessä, jotka harvoin tämänkaltaista peliä näkee, niin onhan se siistiä.

– Tavoitteena on esittää hyvä peli yleisölle ja ottaa kolme pistettä.

Miehen puhetta.

Sotkamon Jymyn Roadtrip alkaa 28. toukokuuta klo 16 Tampereella Kaupin pesäpallostadionilla pelillä Jyväskylän Kiriä vastaan ja päättyy Helsingissä 31. toukokuuta Sonera Stadiumilla klo 18 pelattavalla ottelulla Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan. Molemmat ottelut kuullaan Radio Kajauksen aalloilta ja nettradiosta. Pelit selostaa Antti Haapasalo. Liput ennakkoon internetissä osoitteesta www.jymykauppa.fi.

Teksti ja kuvat: Antti Haapasalo (Twitter: @anaHaapasalo)