Roope Korhonen lähestyy ”tonnikerhoa”

Sotkamon Jymy – Koskenkorvan Urheilijat, Hiukan pesäpallostadion 19.6. klo 18. Hanki lippusi ennakkoon edullisemmin osoitteesta: www.jymykauppa.fi. Eläkeläisten, opiskelijoiden ja aikuisten liput ovat tarjouksessa 8 € per henkilö maanantain ajan klo 23:59 saakka.

Sotkamon Jymyn Roope Korhonen on enää kolmen juoksun päässä tuhannesta lyödystä juoksusta. Roope ylitti viime kesänä 900:n juoksun rajapyykin ja metsästää nyt ”tonnikerhoon” pääsyä. Aiemmin maagisen 1000 lyödyn rajan on ylittänyt vain kolme pelaajaa: Sami JoukainenJere Dahlström ja Simo Eerikäinen. 

Viime kaudella Roope kumautti 32 ottelussa peräti 129 (3+126) lyötyä. Ennen kauden alkua Roopella oli matkaa tonniin tasan 50 juoksua, mutta nyt alkukauden 13 ottelussa syntyneet 47 (1+46) lyötyä juoksua ovat tuoneet lyöjätykin kolkuttelemaan jo tuhannen lyödyn rajaa.

Lauantain kotiottelussa Roopen kauden avauskunnari näki päivänvalon. Tällä kertaa haitolla eivät olleet tolpat tai muutkaan esteet.

– Alkukausi oli haastava lyöntipelin osalta, mutta sekin on koko ajan paranemaan päin, Korhonen virnistää.

Viime aikoina Roopen lyöntivire on ollut nousujohteinen. Nähdäänkö rajapyykin rikkoutuminen jo huomenna Hiukan pesäpallostadionilla Koskenkorvan Urheilijoita vastaan? Sitä kannattaa tulla selvittämään Hiukan pesäpallostadionille!

Kaikkien aikojen lyöjätilasto 18.6.2018

1. Sami Joukainen 35+1201=1236
2. Jere Dahlström 44+1152=1196
3. Simo Eerikäinen 62+975=1037
4. Roope Korhonen 51+996=997

Huomisen otteluliput tarjouksessa verkkokaupasta!

Sotkamon Jymyn kevätkauden viimeinen ottelu ennen juhannustaukoa pelataan siis huomenna Koskenkorvan Urheilijoita vastaan Hiukassa klo 18. Eläkeläisten, opiskelijoiden ja aikuisten liput ovat tarjouksessa 8 € per henkilö maanantain ajan klo 23:59 saakka.

Hanki lippusi ennakkoon osoitteesta: www.jymykauppa.fi

Teksti ja kuva: Olli Korhonen