Runkosarja päätökseen – Puolivälierät alkavat sunnuntaina

Sotkamon Jymy – Alajärven Ankkurit 2-0 (6-1, 6-0)

Viimeinen runkosarjapeli Alajärven Ankkureita vastaan oli Jymyn kannalta panokseton ja Ankkureidenkin peli-ilmeestä puuttui kovin pinnistys; tämä ei voinut olla näkymättä katsomoon.

– Pelailun maku siitä jäi suuhun. Me ei kunnolla pystytty pistämään vastaan ja uskon, että Jymylläkin olisi ollut vielä ylimääräinen vaihde ja melko varmaan kaksikin, Ankkureiden pelinjohtaja Matti Iivarinen kiteytti.

Molempien joukkueiden ajatukset olivatkin jo tulevissa jatkopeleissä: Ankkurit keskittyvät nyt superpesiskarsinnan välttämiseen pelaamalla ottelusarjan Kankaanpään Mailaa vastaan ja Jymy taas etenee ylempiin pudotuspeleihin kohtaamalla puolivälierissä Kiteen Pallon. Hengähdysaikaa ei joukkueille sen kummemmin jää, vaan ensimmäinen puolivälieräottelu pelataan jo tänä sunnuntaina 17.8. klo 17 Hiukan pesäpallostadionilla.

– Nyt päästään kokemaan urheilun hienoutta. Kaksi joukkuetta taistelee paremmuudesta ottelusarjassa ja yksittäinen tilanne ja suoritus näyttelee isoa roolia, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen kertoi.

Toni Kohonen löi runkosarjan aikana nyt yhteensä kuusi kunnaria, mihin hän ei ole aiemmin urallaan pystynyt. Kaudella 2002 (tuolloinkin Jymyn paidassa) kunnareita syntyi pudotuspelit mukaan luettuna seitsemän kappaletta, joten nyt ollaan yhden kunnarin päässä tuosta kausiennätyksestä.
Toni Kohonen löi runkosarjan aikana nyt yhteensä kuusi kunnaria, mihin hän ei ole aiemmin urallaan pystynyt. Kaudella 2002 (tuolloinkin Jymyn paidassa) kunnareita syntyi pudotuspelit mukaan luettuna seitsemän kappaletta, joten nyt ollaan yhden kunnarin päässä tuosta kausiennätyksestä.

Ottelun muistettavinta antia oli useat läpilyönnit. Pallo lähetettiin tartanille useita kertoja, mutta juoksujen arvoisesti näin onnistuivat tekemään Joni Tervo (takaa keskeltä), Jani Komulainen (3-rajasta) ja kunnarin arvoisesti Jere Vikström ja Toni Kohonen, kumpainenkin tyhjään kenttään.

"Mitäs me kunnarinlyöjät!" Toni Kohonen riensi kolmospesälle juhlimaan kätensä taakse piiloutunutta kunnarinlyöjä Jere Vikströmiä.
”Mitäs me kunnarinlyöjät!” Toni Kohonen riensi kolmospesälle juhlimaan kätensä taakse piiloutunutta kunnarinlyöjä Jere Vikströmiä.

Katso lisää pelaajien ja pelinjohtajien kommentteja oheisesta lehdistötilaisuusvideosta.

-AH