Runkosarja päättyi voittoon

Sotkamon Jymy päätti runkosarjansa voittoon Kouvolan Pallonlyöjistä. Joukkueet lähtivät varsin paineettomasta tilanteesta otteluun, Jymy oli runkosarjan voiton jo varmistanut ja Kouvola tiesi pelaavansa alemmassa loppusarjassa.
Ottelun mukavin anti tulikin vasta taiston tauottua, kun selvisi, että Jyväskylän Kiri oli voitollaan noussut Kankaanpään ohitse ja näin Jymy kohtaisikin jälkimmäisen puolivälierissä. Tämä tarkoittaa vierasmatkojen puolittumista.

Vierasjoukkueen vaihtopenkin liepeillä kävi kuhina.

Kouvola pirteä ensmmäisellä jaksolla

Kouvola herätti kotiyleisön ensimmäisen jakson toisessa vuoroparissa. Kolme vastustamatonta juoksua pompulla, välilyönnillä ja saumalyönnillä veivät Pallonlyöjät 3-0 –johtoon. Sotkamo osoitti kuitenkin rutiininsa ja nousi vielä 4-4 tasoihin.

Sotkamon kavennuslyöntien joukossa oli myös nuoren Jere Vikströmin kunnari takaa läpi, joka oli hänen ensimmäisensä Miesten Superpesiksessä. Jere pelasi tänään etenijäjokerina, kun näytön paikkaan pääsi ensimmäisen Superpesisottelun pelannut Janne Hyvönen. Janne täytti paikkansa kopparina mukiinmenevästi varmaotteisella pelillä. Lyöntisuoritukset jäivät vielä uupumaan, mutta tuleehan näitä pelejä.

Tilanteita syntyi – juoksut silti vähissä

Vaikka keli oli helteinen, jäi toinen jakso varsin nihkeästi juoksujen suhteen. Sotkamo sai aikaiseksi kaksi juoksua Kouvolan jäädessä yhteen. Kolmostilanteet Jymy voitti 19-12.

– Hyvin saimme kyllä tilannetta aikaiseksi, mutta yhdeksällätoista 3-tilanteella pitäisi saada enemmänkin juoksuja aikaiseksi, mitä tänään saimme, Jymyn ykköspalkittu, kaksi juoksua lyönyt Roope Korhonen arvioi.

Korhonen palasi kolmen ottelun jälkeen kokoonpanoon jokeriksi ja löi heti kaksi juoksua. Roope ei kokenut paluuta parin viikon tauon jälkeen kovinkaan hankalaksi.

– Olen lähinnä intoa täynnä, on mukava päästä pelaamaan taas. Halusin tulla tänne mukaan, nyt kun pudotuspelitkin ovat alkamassa, sivussa loukkaantumisen takia ollut Korhonen jatkaa.

Puolivälieräsarja alkaa Jymyllä jo huomenna tiistaina klo 18 ja vastaan tulee siis edellä mainittu Jyväskylän Kiri.

Ottelun tilastot

-AH