VS
Sotkamo - Pattijoki
La 13/02/2021 klo 16:00
Ojan Rauta Areena
Osta lippu
Nettiradio

Runkosarjan voitto Sotkamon Jymylle

Sotkamon Jymy varmisti runkosarjan voiton toiseksi viimeisellä kierroksella voittamalla Jyväskylän Kirin vieraskentällä Hippoksella jaksoin 2-0 (3-1, 11-1). Viimeinen kierros on vielä pelaamatta runkosarjaa, mutta kävi tuossa ottelussa sitten miten tahansa, kruunataan Jymyn joukkue runkosarjan voittajaksi.

– Tuntuu, että joka joukkue pelaa vieraissa paremmin kuin kotonaan, mutta tottakai tämä on seuralle iso asia, kommentoi Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kotiedun merkitystä

Sen lisäksi, että Toni Kohonen tinttasi ensimmäisen jakson ratkaisseen läpilyönnin, pelasi hän myös loisto-ottelun lukkarina.

Sen lisäksi, että Toni Kohonen tinttasi ensimmäisen jakson ratkaisseen läpilyönnin, pelasi hän myös loisto-ottelun lukkarina.

Jymy pinteessä ensimmäisellä jaksolla

Ennen Juhannusta Jymyä vastaan Kajaanissa pelatussa ottelussa täysin vailla 3-tilanteita jäänyt Kiri joukkueen kohtaamista oli loukkaantumisista huolimatta lähtenyt ennakkoluulottomasti sunnuntain otteluun. Kaksi vuoroparia edettiin juoksuitta, kunnes Kirin Taneli Rantatorikka sai kolmoskulmauksesta läpi liidelleen lyönnin avulla rakennettua tilanteen kotijoukkueelle. Rantatorikan perään lyömään tullut Virolainen pamautti pallon väliin ja kotiyleisö sai juhlia jakson johtojuoksua.

Jymy pysyi pinteessä aina neljännen tasoittavalle asti, jolloin lyömään tullut Toni Kohonen päätti ratkaista jakson omakätisesti Jymyn eduksi. 1-3-tilanteessa kakkosrajasta läpi pamautettu lyönti rullasi pitkälle kimmahtaen mainosaidasta Hippoksen takakentän taustalla olevan tekojään kupeessa seisovan katsomon taa. Kohosella oli helppo työ kiertää kunnari Antti Hartikainen ja Jani Komulainen edellään: jakso päättyi luvuin 3-1.

– Ensimmäinen jakso oli ihan luokaton. Jos pelasimme torstaina kauden parasta peliä, oli tämä sitten kauden huonointa peliä. Täytyy kuitenkin muistaa, että vastustajakin teki hyviä ulkopelisuorituksia, Kuosmanen totesi.

Aki Orava riensi juhlimaan Toni Kohosen kunniajuoksua. Kumpainenkin löi ottelussa yhteensä kolme juoksua.

Aki Orava riensi juhlimaan Toni Kohosen kunniajuoksua. Kumpainenkin löi ottelussa yhteensä kolme juoksua.

”Lopputulos oli mikä haluttiinkin”

Toisella jaksolla juoksuhanat aukesivat urakalla. Roope Korhonen oli lyödä kauden yhdeksännen kunnarinsa heti jakson alkuun, mutta tällä kertaa jälleen kakkosrajasta läpi livenneen pallon tielle osui valotolppa, joka oli omiaan kimmottamaan pallon takaisin kakkoskoppari Antti Pukkisen hanskaan. Näin tilanteesta syntyi vain yksi juoksu, kun kolmosella ollut Antti Hartikainen pääsi karkaamaan kotipesään.

Juoksuja syntyi tämän jälkeen jokaisessa vuorossa ja kotiutukset jakautuivat ilahduttavasti isolle osalle joukkuetta: peräti neljä pelaajaa (Toni Kohonen, Roope Korhonen, Kosti Rautiainen ja Aki Orava) löi yhteensä kolme juoksua. Kosti Rautiainen palkittiin Jymyn parhaana.

– Nostimme tasoa toisella jaksolla ja lopputulos oli mikä haluttiinkin, eli runkosarjan voitto, Rautiainen kertoi.

Vieraiden ainokainen syntyi jälleen kerran lyöjäjokeri Kalle Virolaisen lyömänä.

Ottelun voitto varmisti Jymylle täten runkosarjan voiton ja samalla kotiedun kaikissa pudotuspelisarjoissa mitä syksyllä vain edessä on. Viimeinen runkosarjaottelu pelataan Seinäjoen JymyJusseja vastaan. Puolivälierät alkavat perjantaina, mutta vastustaja niihin on vielä täysin pimennossa, kiitos uskomattoman tasaisen keskikastin. Yhteensä neljä joukkuetta (Joensuun Maila, Koskenkorvan Urheilijat, Kiteen Pallo ja Seinäjoen JymyJussit) voivat kuka tahansa asettua Jymyn kilpakumppaniksi. Vastustaja selviää tiistaina.

Ottelun tilastot

-AH