Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat 1-0 (8-8, 8-4)
Liekö syynä lämmin keli, myötätuuli vai tänä kesänä normaaliin laatuunsa palautuneet pelipallot (tai jopa kaikkien yhdistelmä), mutta torstai-iltana pallo viuhui Hiukassa siihen tahtiin, että ensimmäisellä jaksolla ihmiset hieroivat hölmistyneinä silmiään.
Ei riittänyt ensimmäiseen vuoropariin se, että Pattijoen Eino Järvelä pamautti heti pajatson tyhjäksi 3-rajasta, eikä sekään, että Jymyn Topi Korhonen läväytti pystymailalyönnillään uransa toisen kunnarin takakentältä. Tarvittiin vielä Immo Rautiaisen ja Roope Korhosen yksittäiset kotiutukset ja Jussi Korhosen upea 3-luukkulyönti (joka harmillisesti osui mainosaidan jalkaan, toim. huom.), jotta yleisö oli nähnyt ensimmäisen vuoroparin kaikki kymmenen juoksua.
Eikä juoksujen tehtailu tähän vielä päättynyt. Pattijoki hilautuminen tasoihin ja ohi oli jo lannistaa Hiukan yleisöä, mutta Jymy kampesi kuin kampesikin vielä itsensä 6-8 -tappiosta 8-8 -tasatilanteeseen. Ohi ei päästy, vaikka juoksua saatiin yrittää kolmesta ajolähdöstä neljännen tasoittavalla.
– Kyllä me päästiin lyömään voittojuoksua, mutta niissä paikoissa ollaan oltu vähän huonoja tänä vuonna. Täytyy kuitenkin muistaa, että jos kaveri pääsee 4-0 -johtoon, niin on ison työn takana tulla sieltä edes tasoihin. Täytyy olla tyytyväinen, Jymyn parhaana palkittu Jani Komulainen tuumasi.
Kunniamaininnan ottelusta ansaitsee numerolle kolme nostettu A-ikäinen Jymy-kasvatti Topi Korhonen, jonka ennakkoluulottomat otteet haastavalla sisäpelipaikalla voittivat kotiyleisön puolelleen. Kunnarin lisäksi Topi löi kaksi tavallista juoksua, toi niin ikään kaksi ja saalisti kärkilyöntejä 7 kappaletta yhdeksästä yrityksestä.
– Kyllä minulla kova luotto on Topin pelaamiseen, hän nimenomaan osaa pelata tätä peliä. Topi ei tee vääränlaisia lyöntivalintoja ja hän on siinä mielessä turvallinen pelaaja, Kuosmanen kehui.
Seuraavan kerran Jymy pelaa tänä lauantaina Kajaanissa keskuskentällä Kankaanpään Mailaa vastaan klo 17. Ottelu on osa Superlauantai-tapahtumaa ja lauantaina nähdään täten myös naisten Superpesistä Kajaanin Pallokerhon ja Seinäjoen Maila-Jussien välillä klo 13.
Topi Korhonen pääsi tänä samaisena torstai-iltana reserviin armeijan harmaista. Spekulointi kävikin kuumana siitä, mikä miehen sai ottelun yhteydessä eniten hymyilemään: ”TJ0”, vastuun saaminen, vai uran toinen kunnari.
Pelin jälkeen ensimmäinen puheenaihe tuntui viitoittavan vastausta edelliseen.
– Ei tarvii palata enää kasarmille!
Siviili pukee Topia.
Teksti ja kuvat: Antti Haapasalo