VS
Sotkamo - Vimpeli
Ma 02/08/2021 klo 18:00
Hiukan pesäpallostadion

Sadesää ei sotkenut Jymyn suunnitelmia

Ottelun kolmas vuoropari. Taivas tuntuu revenneen täysin auki, vettä tulee kuin hanasta vääntämällä ja Hiukan tekonurmi (vaikka hyvin vettä imeekin), ei enää pysty taistelemaan väistämättömän edessä: kentän pinnalle alkaa muodostua valtava lammikko, joka peittää koko pelialustan alleen. Mitään ei ole tehtävissä ja pelaajat poistuvat pukusuojaan odottamaan sateen tyyntymistä noin kahdenkymmenen minuutin ajaksi.

Tauko otteluun tuli Kankaanpään kannalta katsottuna hankalaan paikkaan, sillä joukkue oli siirtynyt toisen vuoroparin aloittavalla 3-0 -johtoon lyöjäjokeri Petteri Kortelaisen iskettyä pallon viimeisenä lyöjänä kahden palon tilanteessa 3-puolelta pallon Hiukan tartanille. Kun vettä ei juoksuradalle ollut tuossa vaiheessa vielä kerääntynyt, vilisti pallo vauhdilla kunnarin arvoisesti läpi asti.

– Pikkasen tuo tauko teki hallaa meille, mutta olen silti tyytyväinen peliin, Kankaanpään pelinjohtaja Jukka Karttunen kommentoi.

Jymy ei kuitenkaan häkeltynyt, ja sateen vuoksi pidetyn tauon jälkeen Toni Kohosen läpilyönti karkasi Kankaanpään takakentältä 3-jatkeelta. Pallo olisi saattanut tälläkin kertaa vieriä kunnariksi asti, mutta parinkymmenen minuutin tauoton sade oli tehnyt tehtävänsä: jo katsomosta poistuminen oli hankalaa, mutta juoksuradalle kertynyt vesi oli myös muodostanut vallihaudan kentän ympärille, mikä käytännössä pysäytti ottelun jälkipuoliskolla kaikki potentiaaliset läpilyönnit.

Immo Rautiainen yritti loikkia tauolla kuivin jaloin pukukoppiin. Vesi pysyi tartanilla ottelun loppuun asti.

Immo Rautiainen yritti loikkia tauolla kuivin jaloin pukukoppiin. Vesi pysyi tartanilla ottelun loppuun asti.

Toisella jaksolla Jymy ei päästänyt Kankaanpäätä enää kuskin paikalle ja marssi lopulta voittoon, vaikka Kankaanpää nousikin vielä viimeisessä vuoroparissa juoksun päähän. Jymyn ykköspalkinnon pokkasi Jani Komulainen, jonka lyönti oli terässä hankalasta sateesta huolimatta.

– Meillä on hyvä kaksiviikkoinen kun kotipelejä saadaan pelata kolme kappaletta ja sitten ei ole viikkoon pelejä ollenkaan ja saadaan treenata todella hyvin. Sitten lähtee jo rakentaminen syksyyn, Komulainen kertoi.

Seuraava Jymyn kotipeli pelataan jo torstaina Hiukan pesäpallostadionilla Pattijoen Urheilijoita vastaan. Peli alkaa klo 18.

Huomasitko tätä?

Pallopoikien urhoollinen työ kosteassa kelissä ansaitsee kunniamaininnan. Poikien litimärät tuulipuvut ovat käyneet tähän mennessä luultavasti jo kovan pesu- ja kuivausrumban.

-AH