VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Sarja ensi kertaa katkolla keskiviikkona

Seinäjoen JymyJussit – Sotkamon Jymy 1-2 (3-0, 1-5, 1-0)

Ottelun tilastot

Jaksotauko, tuo pesäpallopelien potentiaalisien ryhtiliikkeiden luvattu kahdeksantoistaminuuttinen!

Tänään tuo pieni hengähdystauko teki poikaa, sillä juoksuitta ensimmäisellä jaksolla jäänyt Jymy onnistui keikauttamaan toiselle jaksolle tultaessa hallinnan tunteen itsellensä. Kaikki lähti liikkeelle juoksuttoman avausvuoroparin jälkeisestä Jymyn sisävuorosta: 1-3-tilanteessa Seinäjoen ulkokenttä lähti uhmakkaasti karvaamaan Toni Kohosen vaihtolyöntiä pois, mutta Kohonen käänsikin näpynsä vaakamailalla pitkänä 1-rajaan.

Näpäys ohitti etumiehen ja samaan aikaan olikin jo yllätysotolla kotiin pinkomaan lähtenyt Topi Korhonen ohittanut kulmalipun. Avausjuoksun syntyessä oli ainakin sisällöntuottaja yllätetty seuraverkkarit nilkoissa. Tilanne päättyi harhaheittoon kotipesästä, jonka avulla Antti Hartikainen karkasi 3-pesälle. Kun Kohonen vielä upotti seuraavaksi kumuran 3-jatkeelle juoksun arvoisesti, oli tilanne 2-0.. Momentum käytetty.

– Ekalla jaksolla tuli 5-6 omaa paloa tehtyä, missä kaverin ei tarvinnut mitään tehdä, eli se on jo kaksi vuoroparia pois. Huolellisuus kopinnostoihin ja perussuorituksiin, niin siitä se lähti, Jymyn parhaana palkittu Kohonen kertasi.

Kun Seinäjoen tilannemäärät laskivat toisella jaksolla Jymyn tiivistyneen ulkopelin myötä, ei ensimmäisellä jaksolla kolme juoksua lyönyt Jukka-Pekka Vainionpää päässyt samaan tapaan upottamaan kumuraa väliin. Sama ralli jatkui supervuorossa, kun Seinäjoki jäi kokonaan ilman takatilanteita.

Jymy taas rakensi ajon Roope Korhoselle, joka ei erehtynyt. Pallo 2-koppari Ville Viidalle asti ja Niilo Piiponniemi syöksyi ottelun voittojuoksun.

– JymyJusseille pitää nostaa hattua, he pelaavat hienoa pesistä. Meillä on nyt kolme mahdollisuutta ratkaista. Yksittäisiin suorituksiin pitää keskittyä ja pelin tason pitää nousta kärkijätkillä. Sitä kautta tämä ottelusarja ratkaistaan, Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kertoi.

Kuten Kuosmanen mainitsi, Jymyllä on nyt kolme ottelupalloa välieräpaikkaan. Puolivälieräsarja jatkuu heti huomenna Hiukan pesäpallostadionilla klo 17.30 alkavassa ottelussa.

Teksti ja kuva: Antti Haapasalo