VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Sarja etenee viidenteen loppuotteluun

Yleisöä Hiukan pesäpallostadionilla oli kauden ennätysyleisö: peräti 4329 katsojaa. Suuri kiitos kaikille paikalle saapuneille!

Sotkamon Jymy – Vimpelin Veto 1-2 (4-0, 1-5, 0-1)

Ottelun tilastot

Käynnissä oleva loppuottelusarja on osoittautunut olevan kenties 2000-luvun erikoislaatuisin ja jännittävin. Vimpelin veto nousi tasoihin otteluvoitoissa neljännessä loppuottelussa Hiukan pesäpallostadionilla supervuoron kautta. Vaikka ensimmäinen jakso päättyikin Jymyn eduksi, onnistui Veto nousemaan Henri Puputin taakse keskelle suuntautuneella läpilyönnillä toisen jakson voittoon.

Läpilyöntiin liittyi myös dramatiikkaa, kun pallopoika erehtyi katkaisemaan Henri Puputin läpilyönnin luultuaan sitä laittomaksi. Tilannetta ei huomattu heti, vaan tämä tarkastettiin sisävuoron jälkeen televisiokuvasta. Vuoro pelattiin lopulta loppuun asti ja palautettiin vasta tämän jälkeen takaisin kohtaan, jossa läpilyönti tapahtui. Tilanteesta tuomittiin pajatso tyhjäksi ja Vimpeli siirtyi 4-0 -johtoon. Tapahtuneesta on kuitenkin turha syyttää pallopoikaa, sillä tilanne tuomittiin täysin sääntöjen mukaisesti ja läpi karanneesta lyönnistä olisi luultavasti joka tapauksessa syntynyt neljä juoksua.

– Me hyödyimme samanlaisesta tilanteesta Vimpeliä vastaan Tampereella, joten nämä tilanteet ovat nyt tasan, Pelinjohtaja Mikko Korhonen muistutti.

Toinen jakso keskeytyi tuokioksi toisella jaksolla tuomariston kokoonnuttua miettimään ratkaisua.

Toinen jakso keskeytyi tuokioksi toisella jaksolla tuomariston kokoonnuttua miettimään ratkaisua.

Supervuoro ratkesi harhaheittoon kolmospesältä. Pallo sujahti VIP-teltan ovesta sisälle vierien hyvin pitkälle, jolloin Teemu Isokedolla ei ollut loppujen lopuksi kiirettä kipittää kotipesään.

Ensimmäisellä jaksolla kunnarin lyönyt Jani Komulainen palkittiin Sotkamon parhaana. Sarja jatkuu viikon päästä lauantaina Vimpelissä Saarikentällä 19. syyskuuta klo 16.

Teksti: Antti Haapasalo
Kuvat: Janne Kuronen