VS
Kouvola - Sotkamo
Su 09/05/2021 klo 17:00
KSS Energia Areena
Osta lippu
Nettiradio

Sotkamon Jymy aloittaa kolmen kotipelin viikon Mailaa vastaan

Sotkamon Jymyllä on edessään poikkeuksellinen urakka tulevana viikkona miesten Superpesiksessä: joukkue pelaa peräti kolme kotipeliä. Hiukan pesäpallostadionilla tullaan näkemään huippupesäpalloa tiistaina, torstaina ja sunnuntaina. Vastaavanlaisia tilanteita oli aikanaan 90-luvulla ja noita ”pesisviikkoja” Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen muistelee lämmöllä

– Tässä on tietyllä tavalla nostalgista fiilistä. Valmistautuminen on nyt myös helpompaa ja tuttua, Korhonen ynnää.

Ensimmäisenä vastustajana Hiukkaan saapuu Kankaanpään Maila. Joukkueet kohtasivat aiemmin tänä kesänä kesäkuun alkupuolella Porissa, jossa Jymy oli parempi jaksoin 2-0. Korhonen varoittaa kuitenkin tuijottamasta liikaa sarjataulukkoon.

– Tässä kun nyt on muutaman päivän tauko peleistä ja tappio alla niin kyllä se toimii lisämotivaattorina huomiseen koitokseen.

– Kankaanpää on pystynyt osoittamaan, että se pystyy myös voittamaan otteluita eikä vain pelaamaan tiukasti.

Sotkamon Jymy poistui Itä-Länsi tauolle tappio niskassaan. Joensuu oli Mehtimäellä parempi jaksoin 2-0, joka tiivisti runkosarjan kärkitaistelua entisestään. Pelinjohtaja Korhonen korostaa tästäkin huolimatta silti sitä, ettei sarjataulukon tuijottamiseen kannata jämähtää.

– Sarjataulukkoa emme ole tuijottaneet, eikä varmaan ole muutkaan kärkijoukkueet. Jos suoritat kentällä hyvin, niin se palkitaan pisteillä, mutta ohjaavana tekijänä on vain hyvä tekeminen ja harjoittelu.

– Pisteet ja muu tulee sitten tekemisen kautta, Korhonen korostaa.

Sotkamon Jymy ja Kankaanpään Maila kohtaavat Hiukan pesäpallostadionilla Sotkamossa tänään tiistaina 30.6. klo 18. Lipun voit ostaa ennakkoon tätä linkkiä painamalla. Ottelussa teemana on rakentaminen ja remontointi. Kenttäalueelta löydät tapahtuman aikana Ekokympin, Vuokatti Servicen ja Pipelifen esittelypisteitä.

Tänään on ensimmäinen päivä, jolloin on mahdollista saada itselleen JymyPotti-arvontakuponki! Arvonnan pääpalkintona 4000 euron arvosta lahjakortteja. Lisätietoja JymyPotti-kisasta löydät täältä.

-AH