VS
Imatra - Sotkamo
TÄNÄÄN klo 18:00
Ukonniemi, Imatra
Osta lippu
Nettiradio

Superpesiksen kuumin kotiuttaja testaa Jymyn ulkokentän

– Jymy kohtaa Pattijoen lomakauden avausottelussa

Sotkamon Jymy kohtaa tulevana tiistaina kotikentällään Pattijoen Urheilijat. Lomakauden avausotteluun saapuva PattU on niin Jymylle kuin kaikille kainuulaisille pesisjännäreille tuttu ja rakas vastustaja usean vuoden ajalta. Harjoituskaudella joukkueet ennättivät tutustua toisiinsa jo neljän ottelun verran, niistä peleistä sanottakoon että välillä kipinät joukkueiden välillä sinkoilivat niin sanottuun vanhaan hyvään malliin.

Tulevan ottelun ennakossa ei kuitenkaan tulla läpikäymään joukkueiden historiaa eikä avata pelikirjoja aina 1/3 –tilanteen karvauskuvioita myöten, vaan keskitymme puhtaasti yhteen pelaajaan. Vaikka tiistaina kentällä on mm. viisi vuoden miespesäpalloilijaa (tiedätkö muuten ketkä?) ja pari kappaletta vuoden lukkareita, niin kesäkuun avausottelun mielenkiintoisin, kuumin ja odotetuin peluri on Pattijoen lyöjäjokeri Jukka-Pekka Vainionpää.

Nurmon Jymystä Pattijoelle tälle kaudelle siirtynyt Vainionpää on harjoitus- ja alkukausi mukaan lukien ollut pesispiirien kuumien pelaaja. Vasemmalta iskevä mörssäri näytti vaarallisuuttaan Jymyllekin kauden alla pelatussa harjoitusottelussa, missä tämän hetken lyöjätilaston kärkimies löi tuolloin peräti 12 (2+10) juoksua.

Ojanperä: ”Jukka-Pekan itseluottamus huikean korkealla”

Jukka-Pekka Vainionpää on 22-vuotias LVI-asentaja, joka on pesisoppinsa Aki Oravan tapaan saanut Vaasassa. Superpesiksessä hän debytoi kaudella 2009 Nurmon Jymyn paidassa, missä vierähtivät kolme edellistä kautta 30 lyödyn juoksun kausikeskiarvolla. Vainionpään kotiuttamispotentiaali on noussut aivan uuteen kukkaan seuranvaihdon myötä. Saadaksemme tukea näkemyksellemme uudesta pesiksen tähtipelaajasta otimme puhelinsoitot lajimme analyytikkoihin lukeutuville Risto Ojanperälle ja Antti Tokkarille.

– Uusi ympäristö on pakottanut hänet kehittymään sekä kasvamaan urheilijana että ihmisenä. Tämä on kasvattanut hänen itseluottamustaan. Liian usein mietitään sitä, miten kovaa joku lyö, kun mielestäni henkisellä kantilla ja itseluottamuksella on valtava osa kokonaissuoritusta, analysoi Ojanperä.

– Maisemanvaihdos, Pattijoen tinkimätön harjoittelukulttuuri, jossa ollaan ratkaisevissa asioissa parempia kuin Nurmossa sekä tätä kautta tullut motivaation nousu on tehnyt hänelle hyvää, tietää puolestaan Tokkari, jolla on yhteistä historiaa Vainionpään kanssa heidän Nurmon vuosiltaan.

Vainionpää on kiistatta tämän hetken vaarallisin kotiuttaja maamme kansallispelissä. Lyöjätilaston kärkinimi on paukutellut Pattijoen ykköskotiuttajana juoksuja kevään kohmeisista keleistä huolimatta tasaisen kovaan tahtiin. Seuraava kysymys pesisanalyytikoille kuuluukin, että mikä tekee J-P Vainionpäästä tällä hetkellä niin pelätyn mailamiehen?

– Jukka-Pekan itseluottamus on tällä huikean korkealla. Takana on hyvä harjoituskausi, joka on onnistumisilla ruokkinut Vainionpään jo ennestään monipuolista lyöntivalikoimaa. Vainionpää pystyy lyömään ns. rajasta rajaan. Valikoimaan kuuluvat myös molempien rajojen leikkurit, kovat saumalyönnit ja vaaralliset takakentän kumurat, Ojanperä näkee.

– Monipuolisuus on ollut Vainionpään ase aina. Kun olin Nurmossa A-pojissa Jukkiksen pelinjohtaja ja hän ratkaisi yksin pelejä, näin jo silloin, että hänestä tulee todella vaarallinen kotiuttaja. Sanoin, että hänestä voi tulla jopa parempi kuin Niemestä, mutta eihän minua silloin uskottu, Tokkari muistelee.

Tokkari: ”Jos joku sen pysäyttää, niin se on Jymy”

Jymyn ja Pattijoen edellisessä kohtaamisessa Vainionpää löi tosiaan uskomattomat 12 juoksua, ja hallikaudenkin keskinäisissä otteluissa juoksuja syntyi miehen mailasta yhteensä lähes kymmenkunta. Vaikka ulkopelaaminen on ollut Jymyn erikoisosaamisaluetta ja yksi menestysputken kulmakivistä, niin halusimme kysyä myös asiantuntijoilta vinkit J-P:n pysäyttämiseen.

– Jos mietitään sitä, miten Vainionpää saataisiin pysäytettyä, vaihtoehtoja on kaksi. Hänelle ei anneta tilannetta tai sitten Kohonen syöttää julmetun hankalaa syöttöä. Tietenkin Kuosmanen voisi myös yrittää ujuttaa ylimääräisen miehen ulkokentälle, Ojanperä nauraa.

– Pitää tietenkin muistaa, että Sotkamolla on äärimmäisen vahva ulkopeli. Jos joku Jukkiksen pysäyttää, niin se on Jymy, Tokkari puolestaan povaa.

Kuva: www.pattijoenurheilijat.fi

Jukka-Pekka Vainionpää

Syntymäaika: 7.1.1990

Ammatti: LVI-asentaja

Kasvattajaseura: Vaasan Maila

Kaudet Superpesiksessä: 3

Aikaisemmat joukkueet Superpesiksessä: Nurmon Jymy