Superpesiskausi käyntiin kesäkuun alusta – pieniä muutoksia Jymyn otteluohjelmaan

Superpesiskausi 2021 käynnistyy kesäkuun alusta. Kun rajoitukset vaikuttavat yleisötapahtumien järjestämiseen alueellisesti, yksittäisiä otteluita saatetaan joutua siirtämään lähinnä ensimmäisellä viikolla. Tähän uutiseen kerätään uusimmat tiedot ottelusiirroista.

Sosiaali- ja terveysministeriön päivittämän tiedon mukaan ”leviämisvaiheen alueilla on jatkossa mahdollista järjestää isojakin ulkotilaisuuksia turvaväliohjein ja eriyttämisjärjestelyillä.” Käytännön toimeenpanosta vastaavat kuitenkin Aluehallintovirastot, joiden päätöksiä Pesäpalloliitto ja seurat odottavat mahdollisimman pikaisella aikataululla.

Superpesiksen ottelutapahtumissa turvallisuus on ensisijainen prioriteetti. Superpesisottelut järjestetään vastuullisesti ja terveysturvallisesti, Pesäpalloliiton ohjeistusten mukaisesti.

Jymyn osalta tämä tarkoittaa sitä, että vaihdamme päittäin kotiottelut Kankaanpään Mailan kanssa. Näin ollen, Jymyn kausi alkaa kahdella kotitottelulla, kun ensin sarja-avauksessa Hiukkaan saapuu Siilinjärven Pesis torstaina 3. kesäkuuta ja heti sunnuntaina vastustajana nähdään Kankaanpään Maila.

Alunperin Jymyn piti siis pelata vierasottelu Kankaanpäässä, mutta tuo ottelu on siirretty pelattavaksi 17.7. Tämän muutoksen myötä kotiottelukalenterista poistuu 4.7. pelattavaksi suunniteltu kotiottelu Kankaanpäätä vastaan.

MIESTEN SUPERPESIS: SIIRRETYT OTTELUT (päivitetty 28.5. kello 13)

Joensuun Maila – Haminan Palloilijat ke 2.6. kello 18
Ottelut vaihdettu päittäin

Haminan Palloilijat – Joensuun Maila ti 6.7. kello 18

Hyvinkään Tahko – Seinäjoen JymyJussit to 3.6. SIIRTYY
Uusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin

Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila su 6.6. kello 16
Ottelut vaihdettu päittäin

Kankaanpään Maila – Sotkamon Jymy, uusi ottelupäivä la 17.7. klo 16

Imatran Pallo-Veikot – Haminan Palloilijat su 6.6. SIIRTYY
Uusi ottelupäivä tiedotetaan myöhemmin