Talviklassikko Hiukassa: Hokki ja IPK kohtaavat ainutkertaisessa ulkoilmaottelussa – “Luvassa spektaakkeli” 

Kajaanin Hokki ja Iisalmen Peli-Karhut kohtaavat toisensa 15. helmikuuta Hiukassa pelattavassa historiallisessa ulkoilmaottelussa. Kotijoukkue Hokki pääsee haastamaan upeissa puitteissa Mestiksen hallitsevan mestarin, joka on myös rakas vastustaja Viitostien derbyistä. 

Ikoninen Hiukan pesisstadion jäätyy helmikuussa ammattilaiskiekon areenaksi, kun Kajaanin Hokki ja Iisalmen Peli-Karhut käyvät toisiaan vastaan Mestiksen Talviklassikko-ottelussa. Lauantaina 15.2.2025 pelattava poikkeuksellinen ulkoilmaottelu on kahden paikallisen urheiluseuran yhteisponnistus. 

Tapahtuman järjestelyistä Hokin kanssa yhteistyössä vastaa ottelun näyttämönä toimivan Hiukan stadionin isäntä Sotkamon Jymy. Tavoitteena on rakentaa jotakin sellaista, mitä Kainuussa ei olla aiemmin nähty. 

Erityisistä olosuhteista huolimatta kyseessä ei ole mikään näytöspeli, vaan molemmat joukkueet saapuvat Hiukkaan pelaamaan Mestis-runkosarjan ottelua tosimielellä.   

– Pelaajat ovat innoissaan, että pääsevät osallistumaan tällaiseen spektaakkeliin, jossa palataan niin sanotusti juurille, hehkuttaa Kajaanin Hokin toiminnanjohtaja Sarita Kuusisto. 

Myös Iisalmi saapuu Sotkamoon hyvällä fiiliksellä ja lippu korkealla. 

– Luvassa on ainutkertainen spektaakkeli ja hieno kokemus pelaajille. Puitteet ovat kunnossa, joten toivotaan inhimillistä pakkassäätä pelipäivälle, summaa IPK:n toimitusjohtaja Jarmo Yli-Sipola

Ulkojäällä pelaaminen on joukkueille uusi kokemus. Yli-Sipola arvioi, että halliolosuhteisiin verrattuna peli muuttuu hiukan. 

– Tämän päivän nuoret eivät ole varmasti paljoa ulkona pelanneet. Uskon, että pikkuisen pitää olla varovaisempi kuin tutussa ympäristössä. Voi olla, että kiekko tulee paremmin esille, hän ennustaa.  

Vaikka sään armoilla olosuhteet eivät ole vakiot, ovat ne onneksi tasapuoliset kaikille. 

– Pitää asennoitua, että tapahtuma on uusi kokemus, johon niin pelaajien, järjestäjien kuin katsojienkin pitää muovautua, Sarita Kuusisto sanoo. 

Kun järjestetään ammattilaispeli ulkokentällä, jonne saapuu paljon väkeä, on kokonaisuudessa monta liikkuvaa osaa. Hokki ja stadionin isäntä Jymy pyrkivät kuitenkin mahdollistamaan, että laadukkaan kiekon pelaaminen on Hiukassa mahdollista – oli keli sitten millainen tahansa. 

Hiukan pesisstadion jäätyy parasta aikaa Talviklassikkoa varten. Kuva: Vilja Sorsa.

Mestiksen hallitseva mestari ja kuluvalla kaudella kärkikahinoissa kiikkuva IPK tulee tarjoamaan Sotkamossa tiukan vastuksen Hokille. Sarita Kuusisto povaa, että lähinaapurin kohtaaminen luo otteluun erityisen tunnelman.  

– IPK on juuri oikea vastus tähän peliin, koska pääsemme pelaamaan kunnolla paikallisen ottelun, jossa on hyvää jännitettä ja yleisö elää tosissaan mukana.  

Niin ikään IPK hehkuttaa Viitostien derbyistä tuttua ainutlaatuista henkeä.   

– Hokki on meille rakas kiistakumppani ja aina vaikea vastus, jonka kanssa peliin syttyy tietty lisäkipinä, sanoo Jarmo Yli-Sipola. 

Sotkamon Talviklassikkoa seuraamaan on odotettavissa jopa pari tuhatta jääkiekon ystävää. Jännittävän ottelutunnelman ja raikkaan talvipäivän ohella tapahtumavieraat pääsevät nautiskelemaan kattavista ruoka- ja juomatarjoiluista. 

Talviklassikko: Kajaanin Hokki – Iisalmen Peli-Karhut lauantaina 15.2.2025  kello 15 Sotkamon Hiukassa. Hanki lippusi tästä linkistä! 

Teksti ja kuvat: Vilja Sorsa