
Tasapainoinen esitys palkittiin täydellä pistepotilla

Koskenkorvan Urheilijat – Sotkamon Jymy 0-2 (0-3, 2-5)
Jymy ei antanut kotijoukkueen yllättää, vaan nappasi kolme sarjapistettä Koskenkorvalta tasapainoisen esityksen päätteeksi. Jymy palasi voittokantaan, pitkälti ilmajokisten ulkokenttää repineiden saumakotiutusten ansiosta.
Neljän pelin viikko jatkui kotitappion jälkeen vieraissa Ilmajoella. Kainuulaiset saivat kapteeninsa, Kalle Kuosmasen, takaisin riveihin kakkoskeulaan ja tuiki tärkeille paikoille ulkopeliin. Kotipesässä oli Pyry Kohosen vuoro rytmittää Jymyn ulkopeliä. Aapeli Suvisalmi oli Kuosmasta etevämpi hutunkeitossa ja vei härkäpaitaiset ulkopeliin.
Kotijoukkueelle ulkovuoro oli onnistunut, vaikka hekään eivät voineet mitään lähes virheettömästi kentälle edelliskierroksella pyrkineelle Elmeri Purmoselle. Jymy pyöritteli pelin kahdella, nopeasti syntyneellä palolla häntäpäähän. Kossu rakensi yhden palon ajotilanteen tylyillä saumavedoilla tai välilyönneillä. Kohonen kuitenkin söi Rasmus Tepon yrityksen taktisella väärällään, eivätkä isännät päässeet enää paineistamaan.
Jymy onnistui toisen aloittavalla. Keulasta yhden palon takatilanne Aleksanteri Huotarille: lennolla juuri määrämittainen pallo kakkospussiin ja Purmonen kotiin. Kossu tyytyi nappaamaan tilanteessa ainoastaan takapalon. Vieraat torjuivat punapaitaisten hyökkäyksen täyttävällä. Purmonen puolestaan jatkoi lennokasta virettään, kun Jymy iski kakkoskeulasta. Iivari Vihanto ja Kuosmanen pomputtivat tilanteen Aapo Hiltuselle. Hiltusen keskipompulla Purmonen paloi täpärästi. Tilanne jatkui Kohoselle, jonka merkkilyönti painui kopiksi. Ei lisätilanteita. Miki Likander innosti aurinkoisen Sähkökoje Areenan yleisöä kahden välin viennillä. Hetken kuluttua Kossulla oli edessään illan ensimmäinen paloton ajolähtö. R. Tepon viimeisellä Vertti Veittikoski suoritti kolmospussista ja Matias Rauhalan välilyöntiyritys jäi tapissa häärineen Hannes Pekkisen hanskaan. Viimeisen palon kakkospesältä kuittasi Samuel Huotari.
Kakkoskeulan peli tuotti tulosta jakson viimeisessäkin vuorossa. Hiltunen piiskasi pallon keskisaumaan ja Purmosen kotiin niin, että kotijoukkueen ainoana optiona oli takapalon nappaaminen. Seuraava rynnistys tapahtui ykköskeulasta, ja S. Huotari sai lisätä Jymyn johdon kolmeen juoksuun kakkossauman puhkaisulla. Johto piti lopulta helpohkosti, vaikka ilmajokiset tekaisivatkin palottoman ajon myös viimeiseen vuoroon. R. Tepon kakkosrajaleikkuri oli vuoron vaarallisin sivallus, jonka Veeti Kokko haki syöksymällä erinomaisesti. Viimeinen lyönti jäi Pekkiselle, jolla oli helppo työ hakea kaksi paloa ykkösen kautta. Kuosmanen heitti jakson päättävän palon kotipesään. Jakson kolmostilanteet kotijoukkueelle 7-6.

Kossu tuli toiselle jaksolle kuin kevättä rinnassa tuntien laitumelle laukanneet sonnit. Jymy pelasi ykköstilannetta rohkeasti keskustan kautta, ja isännät ottivat pesän yli vaihdon kolmosrajakäännöllä. Yhden palon ajosta Rasmus Teppo iski jälleen kerran napakasti kakkosrajaan, mutta pallon lähdön jo hukannut Kokko taisteli palon kotiin. Joona Anttila löi kumuran väliin, ja Eetu Lehto toi juoksun. S. Huotari oli hyvin katkaisemassa palloa, mutta polttoheitto ei tarttunut Kohosen hanskaan. Jymyläisten laukka ei ollut aivan yhtä määrätietoista: Purmosesta palo kakkoselle, jonka jälkeen Veittikoski ja Pekkinen saivat huokaista helpotuksesta, ettei toista paloa syntynyt epämääräisen tuplahaavatilanteen yhteydessä. Kakkoskeulasta kuitenkin tilanne päälle, ja Hiltunen lyömään: pari kovaa (laitonta) leikkuria kakkosrajaan, viimeisellä keskisauma rikki ja Vihanto kotiin. 1–1.
Toisen aloittava ei tarjonnut ihmeitä, ja sotkamolaiset pääsivät hakemaan johtoasemaa lopettavalla sisävuorolla. Purmonen on mennyt viime aikoina niin hyvin kentälle, että todettakoon hänen haavoittuneen tällä kertaa. Vincent Kontturi kuitenkin täytti ykköspesän ja Veittikosken näpäyksen myötä täyttyivät etupesät ja pienen harhaheiton myötä myös takapesät. Paloton ajo nuoremmalle Huotarille: kaksi merkkivetoa saumoihin tuotti kaksi juoksua. Vanhempi Huotari taas rakensi itselleen kolmostilanteen ja upotti toisella kumuran kakkoskoppari Likanderin eteen. Pekkinen toi Jymyn neljännen. Hiltunen kotiutti vielä S. Huotarin kakkosrajanäpäyksellä.
Kolmannessa Kossu kavensi yhdellä, kun Kuosmasen polttoheitto ei tarttunut Kohosen räpylään. Täyttävällä Jymy rakensi raikkailla vedoilla hetkessä palottoman ajolähdön Samuel Huotarille. Tilanne kuitenkin kuihtui lähes yhtä nopeasti paloon ja haavoihin. Ei lisäjuoksuja sotkamolaisille. Viimeisen aloittava ei tuonut muutosta tulostaululle. Jymy nappasi kolme sarjapistettä 914 katsojan edestä. Lopulta 3-tilanteet Jymylle 14-13, mikä kertonee siitä, että Jymy oli tänään kotijoukkuetta selkeästi tehokkaampi kotiutuslyönneissään: Jymy onnistui yli 50-prosentin teholla ja ilmajokisilla lukema painui alle 20.

Vihanto ja Likander nappasivat kakkospytyt. Illan ykköstähdet olivat yhden juoksun lyönyt ja 80-prosenttista sisäpeliä pelannut Joona Anttila sekä vieraiden juoksuista kolme lyönyt ja yhden tuonut sekä kolme paloa ulkopelissä tehnyt Samuel Huotari. Pekkinen poltti illan aikana kuudesti, Kokko ja Kuosmanen ylsivät Huotarin tapaan kolmeen paloon.
Jymy kohtaa perjantaina Mansen Tampereella. Samaiset joukkueet iskevät yhteen Hiukassa sunnuntaina. Liput ennakkoon osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy
Katso lehdistötilaisuus ja ottelun jälkeinen pelaajahaastattelu alta!



