Tiivis ulkopeli ja Roope söivät KiPan eväät

Kiteen Pallo – Sotkamon Jymy 0-2 (3-4, 0-2)

Ottelun tilastot

Jymy palasi voittojen tielle matkustettuaan sunnuntaina Kiteen Rantakentälle. Tiivis ulkopeli ja Roope Korhosen kuiva vire mailan varressa takasi kolmen pisteen vierasreissun. Viileässä kevättuulessa, mutta uudenkarhean stadionin katteiden alla värjötteli reilut 1000 silmäparia.

Torstaina Joensuussa harmittavan tappion niskaansa saaneet kainuulaiset matkasivat sunnuntaina uudistuneelle Rantakentälle. Kotijoukkue Kiteen Pallo oli aloittanut kautensa pirtsakasti. Ennustettavissa oli tiukkaa vääntöä, sillä KiPa tunnetaan vahvana kotijoukkueena. Jymy hallitsi kenttätapahtumia ja numerot olisivat voineet olla jopa hieman selkeämmät.

Samaisella kokoonpanolla kuin torstaina peliin lähteneet violettioranssit nollasivat ensimmäisen jakson alkuun sisältä aloittaneen kotijoukkueen ja siirtyi Roope Korhosen johdolla johtoon tasoittavallaan. Kotiin viiletti Niilo Piiponniemi. Tuttu kaava jatkui pari seuraavakin vuoroparia, sillä poikkeuksella, että kolmannen tasoittavalla Jymyn avausjakson kolmannen juoksun löi Korhonen, mutta etunimeltään Jussi.

Jymyn ulkopeli nipisti KiPan sisäpelin ahtaalle.

Neljännen aloittavalla kotijoukkueen kokoonpanosta esiin astui Jiri Pippola, joka toi kahdella perättäisellä kotiutuksella punakeltaisiin ja retrohenkisiin väreihin sonnustautuneet kiteeläiset juoksun päähän viimeisenä lyöjänä. Tämän jälkeen kotijoukkue pyöritteli vielä uuden hyökkäyksen ykköskärjestä. Viimeisenä lyöjänä tällä kertaa kotipesään asteli Samu-Kalle Varonen, joka onnistui tasoittamaan tilanteen 3-3:een. Varonen ei kuitenkaan onnistunut toistamiseen ja Jymy pääsi hakemaan jaksovoittoa neljännen tasoittavalla. Esiin astui ikoninen ratkaisija: Roopelle järjestettin ajolähtö, joka sivalsi viimeisellä lyönnillään yhden palon ajolähdössä pallon vastustamattomasti kolmoskopparin eteen. Joni Rytkönen kirmasi kotiin jakson voittojuoksun.

Toiselle jaksolle Jymy aloitti pelin sisältä. Roopen ensimmäinen kotiutusyritys epäonnistui, mutta kokeneen etenijämiehen viekkautta läpi ottelun hyväksikäyttänyt Piiponniemi karkasi Roopen kopinnostolla kotipesään turvaan. Sama toistui toisessakin vuorossa, tällä kertaa Piiponniemi viiletti kotiin kuitenkin perinteisemmmällä kotiutuslyönnillä, kun Roope pudotti pallon jälleen kerran vastustamattomasti väliin. Tässä välissä myös Jymyn heittovoimaiset kopparit Jussi Korhonen ja Iivari Vihanto esittivät mallikkaat ulkopelisuoritukset ja tuhosivat Elmeri Purmosen ja Jesse Eskelisen kotipesän kynnykselle.

Aleksanteri Huotari jatkoi vakuuttavaa ulkopeliä myös toisessa superpesisottelussaan.

Tämän jälkeen ei ottelussa enää juoksuja nähty, vaan Jymyn ulkopeli hyydytti kotijoukkueen rynnistyksen. Oman haasteensa sisäpeliin toi myös varsin kolea ja tuulinen pelikeli, mutta siitäkin huolimatta Jymy rakenteli 18 kolmostilannetta. Kotijoukkue jäi seitsemään, joista peräti neljä syntyi ensimmäisen jakson viimeisessä vuorossa.

Palkintoraati arvosti parhaaksi ulkopelaajaksi Jymyn Niko Korhosen, joka poltti viisi kertaa. Älynväläyksiä pesänväleillä saanut ja kolme juoksua tuonut Piiponniemi oli kakkospalkittu, kun taas viisi juoksua kuudesta lyönyt Roope pokkasi ykköspalkinnon. Kotijoukkueesta edukseen esiintyi pari juoksua lyönyt Pippola. Kakkospalkinnon sai kärkimies Purmonen.

Sotkamon Jymyn kausi jatkuu ensi viikon perjantaina kärkimatsilla Kouvolan Pallonlyöjien vieraana.

Katso ottelun lehdistötilaisuus alta!

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen