VS
Tampere - Sotkamo
Pe 30/07/2021 klo 18:00
Kaupin pesäpallostadion
Osta lippu
Nettiradio

Topi Kososen Pattijoki haastaa Sotkamon ulkopelin Hiukassa

Sotkamon Jymyn ja Pattijoen Urheilijoiden kohtaamiset ovat olleet koko 2000-luvun mielenkiintoisia, ovathan joukkueen kohdanneet jopa finaalisarjoissa kolmeen otteeseen vuosina 2002, 2006 ja 2008. Kahtena edellisenä kautena pronssia voittaneen Pattijoen koostumus on kokenut tälle kaudelle suuria muutoksia, mutta Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmasen mukaan raahelaiset taistelevat edelleen mitaleista.

– Pattijoen avainpelaajat ovat tottuneet syksystä toiseen pelaamaan loppuottelupaikasta, kysymys kuuluukin pystyvätkö nämä nuoret pelaajat siihen. Heitä me lähdemme haastamaan, Kuosmanen toteaa.

Topi Kosonen (kuvassa vasemmalla) viime kesänä Oulun Raksilassa. Mies palkittiin tuolloin ykköspalkinnolla. Mailan varressa Roope Korhonen.

Pattijoen Topi Kosonen (kuvassa vasemmalla) viime kesänä Oulun Raksilassa. Mies palkittiin tuolloin ykköspalkinnolla. Mailan varressa Roope Korhonen.

Lautaskammon partaalta arvo-ottelulukkariksi

Yksi noista Pattijoen avainpelaajista on lukkari Topi Kosonen, jonka uran vuoristoradat olisivat varmasti saaneet jo henkisesti hauraamman pelimiehen hapertumaan. Kosonen johdatti joukkueensa kaudella 2008 suomen mestaruuteen ja hänen palkittiin kauden päätteeksi sekä vuoden pelaajan, että vuoden lukkarin palkinnoilla.

– Aloin suhtautumaan tuon kauden jälkeen liian kriittisesti omaan tekemiseen. Hain aina vain parempaa ja parempaa ja kun siihen omaan tavoitteeseen ei päässyt, alkoi suoritukset menemäänkin huonompaan ja huonompaan suuntaan, Kosonen kertoo.

Heti seuraavana kesänä otteisiin ilmestynyt epävarmuus ja Itä-Länsi-tapahtumassa yli kuudentuhannen katsojan edessä annetut vapaataipaleet ja vapaataivaljuoksu sai monet tuomitsemaan Kososen niin sanotusta lautaskammosta kärsiväksi. Tämä tietää yleensä pistettä lukkaroinnille, mutta Kosonen on osoittanut pystyvänsä nousemaan takaisin huipputasolle ja tänä kesänä kolmen vuoden tauon jälkeen takaisin arvo-ottelulukkariksi.

– Minulle helpotus tuli siinä, kun ymmärsin, ettei tarvitse peitellä sitä, vaikka oma peli ei kulkisikaan. Se oli omalla tavalla oikeastaan helpotus kun muut tajusivat, ettei pelini kulje, Kosonen paljastaa.

Kososen sanoista huokuu ymmärrys onnistuneiden suoritusten lisäksi epäonnistumisten oikeanlaisesta käsittelystä itseluottamusta rakentaessa.

– Urheilu on täynnä näitä itseluottamustilanteita, kuten vaikka maalin tekeminen jalkapallossa tai jääkiekossa. Vaikka itseluottamus rakentuukin onnistumisten myötä, suhtaudutaan epäonnistumisiin liian kriittisesti ja homma alkaa kiertämään väärään suuntaan, Kosonen pohtii.

– Nyt pelaaminen on tuntunut jo pidemmän aikaa hyvältä, hän jatkaa.

Antti hartikainen kantaa Jymyn kultakypärää tiistain kamppailussa. "Härmä" löi kauden viidennen kunnarinsa sunnuntaina Koskenkorvalla.

Antti hartikainen kantaa Jymyn kultakypärää tiistain kamppailussa. ”Härmä” löi kauden viidennen kunnarinsa sunnuntaina Koskenkorvalla.

”Ulkopeli on pidettävä tiiviinä”

Kenellekään ei tule varmasti yllätyksenä, että Jymyn peli kulminoituu ulkopelin pitävyyteen. Ottelu pattijokea vastaan ei ole poikkeus, sillä läpilyönnin uhka vierailta löytyy. Pattijoen ykköstykki Marko Pelkonen on iskenyt tällä kaudella viisi kunnaria ja 37 tavallista lyötyä juoksua.

– Pattijoen ei saa antaa lyödä läpi. Marko Pelkonen on pidettävä kurissa, hän on hyvässä vireessä ja pystyy ratkomaan pelejä yksin joukkueelleen, Kuosmanen huomauttaa.

Mikko Kuosmaselle ylimääräistä ajateltavaa tuo Roope Korhosen lievä loukkaantuminen, joka siirsi hänet vierasottelussa Koskenkorvaa vastaan jokeripaitaan. Tilalle yhdeksikköön tuli Jani Komulainen ja kopparin paikan otti Immo Rautiainen.

– Nämä muutokset parikymmentä minuuttia ennen ottelun alkua tietenkin vaikuttivat peliimme, kun sumppupelaaja seisoikin yhtäkkiä takakentällä. Olen kuitenkin luottavainen Antti Hartikaisen ja Niko Korhosen pelaamiseen, he pystyvät tonttinsa kyllä hoitamaan, Kuosmanen kertoo.

Seisoi takakentällä sitten Immo Rautiainen tai joku muu räpylän omaava herrasmies, on pallot otettava joka tapauksessa kiinni.

Sotkamon Jymyn ja Pattijoen Urheilijoiden välinen kamppailu huomenna tiistaina 9.7. Hiukan pesäpallostadionilla alkaa klo 18. Lippuja saatavissa ennakkoon Kajaanissa K-Citymarketin infopisteeltä, Sotkamossa Kahvila Murusesta ja Intersport Piipposesta ja Vuokatissa Sokos Hotel Vuokatista, Holiday Club Katinkullasta sekä Angry Birds Activity Parkista.

-AH