Tyly esitys vei poijjat loppuotteluun!

Sotkamon Jymy – Kouvolan Pallonlyöjät 2-0 (5-0, 6-0)

Sotkamon Jymy raivasi tiensä Superpesiksen finaaleihin tänänkin vuonna, neljättä vuotta peräkkäin. Kopla kaatui Jymyn kliinisen tylyn esityksen jälkeen selkein lukemin. 2100-päinen kotiyleisö nautti violettien esityksestä täysin rinnoin.

Kotijoukkue jatkoi kolmanteen välierään samalla kokoonpanolla kuin aiemmissakin kohtaamisissa. Kouvola sen sijaan teki muutoksia kokoonpanoonsa. Valtteri Luoma siirtyi penkille ja Jiri Joukainen nousi pelaavaan kokoonpanoon. Roope Korhonen jatkoi voittajana kiilassa ja vei isännät ulkopeliin.

Violettioranssit esiintyivätkin isännän elkein. Nollavuoro ulkona, yleisö mukaan ja kovalla ryminällä omalle sisävuorolle. Kolme juoksua taululle heti kärkeen. Armottomassa peliputkessa vipeltävä Samuel Huotari avasi juoksuhanat lyömällä nokan yli pallon väliin. Aapo Hiltunen jatkoi rumputulta. Vanhin (Aleksanteri) Huotarin sisaruksista merkkasi vielä juoksun itselleen, kun pallo tippui väliin ja pikkuveli kirmasi suoraan kolmospesän kautta kotiin.

Samuel Huotari ja Hiltunen löivät juoksut mieheen vielä toisessa ja kolmannessa vuorossa. Ulkopeli oli kliinistä: KPL sai jakson ainoan kolmostilanteen viimeisessä vuorossa, ja sekin jäi yritykseksi, kun Kalle Kuosmanen nappasi kahdella palolla takapalon kolmospesältä. Jakson kolmostilanteet siis Jymylle 9-1.

Vertti Veittikoski tuulettaa tiivistä ulkopeliä.

Jaksopeli. Se kyllä tiedostettiin myös Jymyn kopissa jaksotauolla. Isäntien alku oli kuitenkin kylmäävä. Vaikka peli ei heti kärjestä pyörähtänytkään, niin takoi Jymy kakkoskeulasta ensimmäisen jakson tapaan kolme juoksua ja näytti kaapin paikan. Hiltunen löi alkutahdit ja R. Korhonen otti seuraavan näpäyksellä. Jussi Korhonen huipensi vuoron niittaamalla pallon väliin ja etenijän kotipesään.

Kouvolalaiset olivat jo viittä vaille kanveesissa, eikä asiaa auttanut koko illan jatkunut, kivenkova ulkopeli, joka piti vieraat nollilla koko ottelun ja tarjosi ainoastaan neljä kolmostilannetta. Kolmannen aloittavalla Hiltunen iski illan neljännen ja takoi myös neljännessä vuorossa illan loppulukemat yhdessä S. Huotarin kanssa. Peräti 19 kolmostilannetta tehtailleet violettioranssit olivat henkisesti ja fyysisesti pelin päällä kiilaan juoksusta alkaen. Illan päätähtenä heilui Elmeri Iivonen, joka tylsytti viimeisenkin terän vieraiden sisäpelistä ja nakutti paloja kärpäsinä tai näpäyksistä.

Samuel Huotari löi ottelussa….

Finaalisarja alkaa viikon päästä viikonloppuna. Vastustaja voi olla selvillä jo lauantaina 5. syyskuuta, kun Vimpelin Vedolla on katkonpaikka Mansea vastaan Saarikentällä. Seuraathan tiedotteluamme sosiaalisessa mediassa.

Katso lehdistötilaisuus ja ottelun jälkeinen pelaajahaastattelu alta!