Viimeinen leiritys ennen joulua toi mukanaan mailapelejä ja pikkujoulua

Sotkamon Jymyn edustusjoukkue kokoontui menneenä viikonloppuna syksyn toiseen leiritykseensä. Jymyn kohdalla ollaan toki niinkin onnellisessa asemassa, että joukkue asuu melkein kokonaisuudessaan Sotkamo-Vuokatti-Kajaani –akselilla. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että arkista harjoittelua pystytään suorittamaan joukkueena muulloinkin kuin leirityksissä.

Tämänkertainen päivitys on siivilöitynyt Immo ja Kosti Rautiaisen silmien läpi. Veljeksillä on oma Facebook-sivustonsa, jonne tulee allekirjoittaneilta tasaisin väliajoin päivityksiä. Tuo sivusto kannattaakin laittaa luonnollisesti seurantaan, mikäli omistaa vain facebook-tilin. Sivun löytää tästä linkistä.

Immolla ja Kostilla hymy ei hyydy niin kesällä kuin talvellakaan.
Immolla ja Kostilla hymy ei hyydy niin kesällä kuin talvellakaan.

Perjantai-iltana ennakoitiin tulevaa leiritystä ja Kostin polven kuntoa. Kuuden kuukauden kuntoutus (eli kolmen k:n hoito toim.huom.) on mennyt suunnitelmien mukaan ja Kosti kertoi saaneensa luvan jo pieneen hölkkäilyyn sauvojen kanssa. Keskustelu perjantai-iltana päättyi kalajuttuihin, joiden mukaan Niilo on saanut mateen pilkillä. Lieneekö tarina totta vai tarua?

Kuvan made ei liity tapaukseen. Kuva: lapinkalatalouskeskus.net
Kuvan made ei liity tapaukseen. Kuva: lapinkalatalouskeskus.net

Lauantaiaamu vierähti Angry Birds Activity Park Vuokatissa tehdyllä harjoitteella (video alla), jonka jälkeen edessä oli mailapeliturnaus, jossa joukkueen nuoret ottivat mittaa konkareista. Yhtenä taisteluparina nähtiin Immo ja Niko. Tarina ei kerro lopputuloksia, jokainen päätelköön mediahiljaisuudesta mitä haluaa.

Leiritys päättyi joukkueen pikkujouluun joka vietettiin Vuokatinhovin kammissa. Tuli roihusi, tunnelma oli lämminhenkinen (kuten odottaa saattoi) ja ruoka erinomaista. Vuokatinhovin keittiö oli jälleen ylittänyt itsensä loihtimalla loistavaa lähiruokaa joukkueelle. Joulupukin vierailun jälkeen tyytyväinen joukkue lähti kohti uusia seikkailuja.

Näkymä Vuokatinhovin rantasaunan terassilta. Rinteiden valot siintävät Särkisen järvenselän takana.
Näkymä Vuokatinhovin rantasaunan terassilta. Rinteiden valot siintävät Särkisen järvenselän takana.

Sotkamon Jymy haluaa toivottaa kaikille faneilleen, kumppaneilleen, junioreille ja talkoolaisille leppoisaa ja ennen kaikkea lämminhenkistä joulua ja kaikkea hyvää vuodelle 2015! Ladataan akut täyteen ja ollaan ensi vuonna #yhdessäparempia !

Katso tästä vielä videokooste koko lauantaiaamun harjoituksesta Angry Birds Activity Parkissa.