Violetit nousivat toistamiseen takaa – Roope Korhonen teki historiaa

Sotkamon Jymy – Hyvinkään Tahko 1-0 (7-7, 6-0)

Ottelun tilastot

Kainuulaiset veivät ensimmäisen jakson lopulla tikkarin tahkolaisten suusta. Toisella jaksolla tahdin määräsikin Jymy ja kaikkien aikojen lyöjätilaston kärkeen siirtynyt Roope Korhonen.

Itä-Länsi-viikonlopun hulinoiden jälkeen kiilaan juostiin Sotkamossa heti tiistaina. Jymy sai rosteriinsa pelikuntoon palautuneen Kalle Kuosmasen, joka tuli koosteeseen numerolle seitsemän ja tutuille ulkopelipaikoille. Aleksanteri Huotari hyppäsi kokoonpanon ulkopuolelle, joten tätä suurempia muutoksia kokoonpanossa ei nähty, vaan violetit jatkuivat samalla sapluunalla kuin edellisillä kierroksilla. Vieraaksi Kainuuseen matkasi hyvinkääläiset, jotka olivat kaataneet Jymyn supervuoron jälkeen Pihkalassa kesäkuun puolivälissä.

Runkosarjan viimeistä kotiottelua sävytti paitsi trooppiselta vaikuttanut ilmasto, myös muhkeat ukkospilvet, jotka katkaisivatkin kertaalleen sähköt Marjex Stadionilta ja pudotteli vettä läpi toisen jakson. Liki pelottavista sääennusteista huolimatta kainuulaisten edesottamuksia oli saapunut katsomaan 1598 katsojaa. Erityisesti ensimmäisellä jaksolla Hiukassa nähtiin poikkeuksellisen kovia lyöntejä, sillä harvinaislaatuinen myötätuuli vauhditti lyönnit ihan uusiin nopeuksiin. Pallot viuhuivat vielä polttolinjan takanakin hirmuista kyytiä.

Ennen ottelua Hiukassa pidettiin hiljainen hetki kahdelle sotkamolaiselle, edesmenneelle pesäpallovaikuttajalle. Sotkamon Jymyn kasvatti Timo Aidanpää pelasi Jymyn edustusjoukkueen lukkarina viisi kautta 1970-luvulla ja palkittiin kolme kertaa parhaana lyöjänä. Kunnianhimoinen, voitontahtoinen, erittäin lahjakas, vauhtilukkari. Timolla oli äärimmäisen kova vaatimustaso itselleen. Jarmo Lauronen puolestaan oli hyvin monessa mukana sotkamolaisen pesäpallon saralla: pitkäaikainen, legendaarinen huutosakin johtaja, tuomari, valmentaja ja Vuokatin Vedon puheenjohtaja. On ollut vaikuttamassa monen Vuokatin Vetolaisen pesäpallouralla kohti Superpesistä. mm. Sauli Määttä, Teppo Lindsberg, Jarmo Heikkinen, Mikko Huotari, Jimi Heikkinen ja Janne Väisänen.

Aapo Komulaisen vietyä hutunkeiton voittajana violetit ulkopeliin, aloitti Tahko ensimmäisen jakson juoksuiloittelun. Juha Niemi kotiutti Teemu Nurmion kovalla kakkosrajavedolla ja lentomerkillä kotiin kirmannut Nurmio toi täpärästi juoksun. Jymy tuli tasoittavalla tasoihin, kun Hannes Pekkinen kihautti kolmatta peliä kärkimiehenä juoksevan Iivari Vihannon kotiin.

Toisessa vuorossa tahti kiihtyi, kun aloittavalla Tahko punnersi taululle kaksi juoksua. Juha Niemi oli jälleen kerran asialla: kakkosluukkuveto painui sukkana maisemiin, mutta takaporttia vartioivat mäntypuut olivat Jymyn tukena ja turvana. Tilanteesta vai yksi juoksu ja Santtu Patovasta palo kotipesään. Jatkotilanteessa Niemi loukkasi nilkkaansa 2-3-taipaleella ja häntä hoivattiinkin hetkinen kolmospesän vara-alueella. Tahko halusi tilanteen jatkuvan ja Petteri Alasella näpytettii, mutta kävelyvauhtia kolmoselta kotiin tulleesta Niemestä oli jymyläisten helppo tehdä toinen risti. Seuraava Alasen veto merkistä tapin yli väliin oli kuitenkin juoksun arvoinen veto, jonka toi Eero Kuitunen. Kainuulaiset eivät tästä hätkähtäneet vaan iskivät itsensä johtoon kahdellakin palolla Pekkisen ja Roope Korhosen epäonnistuttua. Ensiksi Komulaisen kakkosjatkekumuralla juoksun toi Niko Korhonen ja perään vastaavanlaisella Juho Keinäsen lyönnillä tilanteen tasoitti Pekkinen. Vuoron lopussa Ville Kotro upotti vielä pystärin tapin yli väliin ja kokoonpanoon paluun tehnyt Kuosmanen kipitti juoksun.

Kolmannen aloittavalla Tahko iski kolmesti. Ensiksi Juha Korhonen iski illan ainokaisen kolmossaumasta Jesse Eskelisen tuodessa. Komulainen otti Kuitusesta kärpäsen nykäyksellä, mutta seuraava Juha Niemen pommi olikin päivän hienoin veto. Karmaisevan kova morkula kolmosjatkeelle painui vastustamattomasti maisemiin, mutta Jussi Korhonen ehti hakea pallon mainosaitojen takaa ennen kuin nilkkansa kanssa hipsutellut Niemi oli ehtinyt kunnolla edes kakkospesälle.

Kalle Kuosmanen palasi yhdeksikköön.

Lopettavalla Jymy pelasi illan ainoa nollavuoronsa ja lyönnit jäivät ikävästi numeroon neljä harhaheiton pompatessa LED-mainoksista onnekkaasti Alasen kouraan. Kun neljännen aloittavalla Tahko vielä lisäsi johtoaan kolmeen juoksuun, näytti jaksovoitto lipuvan tahkolaisille. Jymy ruukkasi kuitenkin vaihtoja ja pääsi iskemään Elmeri Purmosen, numerolle vaihdetun Niilo Piiponniemen ja jokerina pelanneen Pekkisen johdolla taka-ajoon. Roope Korhonen iski kirin avaavan juoksun kolmossaumasta ja nousi samalla kaikkien aikojen lyöjätilastossa ohi Jere Dahlströmin miesten Superpesiksen runkosarjassa. Tilanne kuitenkin kuihtui ja viimeistä rynnistystä lähdettiin hakemaan kolmella jäljellä olevalla lyöjällä: Vihanto pääsi vapaalla ykköselle, Jere Vikström täytti etupesät ja Niko Korhonen takapesät. Ensimmäisestä yrityksesä tuli palo, mutta seuraava kakkossaumaan suuntautunut lyönti tuotti violettioransseille elintärkeän toisen juoksun, ja lyöntikierros sai jatkoa. Piiponniemi hoiti etupesät, Komulainen takapesät ja Keinänen puhkoi ilmalyönnillä kakkossauman ja hetkeä aiemmin mailan varressa onnistunut Niko Korhonen kirmasi jaksotasoituksen. Lisäjuoksuja Jymy ei saanut, mutta onnistui toistamiseen Hiukassa viiden päivän sisään nousemaan jaksotasuriin kolmen juoksun takaa.

Toisella jaksolla pelikeli muuttui sateiseksi ja loppua kohden myös erittäin pimeäksi. Sotkamolaiset olivat kuitenkin ottaneet Tahkosta niin vahvan niskalenkin ensimmäisen jakson nousullaan, ettei pisteitä vierailijoille enää hevillä ollut luvassa. Roope Korhonen iski kakkosluukkuvedolla kotijoukkueen johtoon ja samalla itsensä täysin omille lukemille lyöjätilastossa (ennen tätä juoksua Roope oli määrällisesti tasoissa Dahlströmin kanssa, mutta johti tilastoa kunnareiden turvin). Juoksun toi Purmonen. Ensimmäisen lopettavalla Jymy sai kiinni kovavireisen Nurmion: nopea ulkopelikuvion vaihdos, Pekkisen erinomainen ulkopelisuoritus ja palo taululle. Tahko sai Alasen kolmoselle, mutta Juha Korhonen ei onnistunut saattelemaan Riku Niemeä palottomasti kakkoselle.

Myös Jymyn peli meinasi hyytyä toisessa vuorossa, kunnes Keinänen oli lopulta saateltu kahden palon tilanteessa yksinäiseksi etenijäksi kolmospesälle. Jussi Korhosen komea veto kakkosluukkuun painui aina legendaarisen Shellin portin paremmalle puolen, tuloksena 1+1. Tästä villiintyneenä Roope Korhonen kotiutti vielä sukunimikaimansa yhden käden koukkunäpäyksellä ja Jymy siirtyi jo 4-0 johtoon. Lopettavalla Tahkon etenijöiden meno hyytyi kakkospesälle, kun Komulainen nappasi kärpäsen Nurmiosta, eikä muutkaan tuota pidemmäs päässeet.

Kolmannessa vuorossa Roope Korhonen jatkoi juhliaan ja kumautti Vikströmin kotiin. Lopettavalla tahkolaiset urakoivat kolmen ykköspalon edestä ja kainuulaisten voittoa ei näyttänyt estävän enää mikään, etenkin kun Roope jatkoi vielä juoksuiloitteluaan pommittamalla pallon Nurmion eteen juoksun arvoisesti. Jymyn ulkopeli torjui Tahkon viimeisen rynnistyksen, vaikka violetit olivat lähellä antaa harhaheitolla kavennusjuoksun vierailijoille. Ottelun 3-tilanteet kirjattiin sotkamolaisille 21-20.

Roope Korhonen oli illan juhlakalu.

Ottelun energisimpänä palkittiin kunnarin kiskaissut Jussi Korhonen ja vakuuttavaa ulkopeliä esittänyt Kotro oli illan Ruutu-tähtipelaaja neljällä palollaan. Kakkospalkinnon pokkasi itseoikeutetusti viisi juoksua lyönyt ja historian kirjoihin uuden sivun kääntänyt Roope Korhonen. Ykkönen oli etukentällä häärinyt ja mailan varressa tehokasta jälkeä niittänyt Juho Keinänen (2 lyötyä, 1 tuotu ja 6/8 kl). Kokoonpanoon paluun tehnyt Kuosmanen onnistui niin ikään sisällä totutun vahvasti (7/8 kl).

Katso Boltin lehdistötilaisuus alta!

Torstaina kainuulaiset matkaavat Imatralla runkosarjan huipennukseen. Puolivälierävastus selviää viikonlopun pudotuspelikarsintojen jälkeen. Liput tulevat myyntiin sunnuntaina: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy!

Puolivälierien otteluohjelma:

Ke 16.8. Puolivälierä 1 Sotkamon Jymy vs vastustaja
Pe 18.8. Puolivälierä 2 vastustaja vs Sotkamon Jymy
Su 20.8. Puolivälierä 3 Sotkamon Jymy vs vastustaja
Ti 22.8. Puolivälierä 4 vastustaja vs Sotkamon Jymy
To 24.8. Puolivälierä 5 Sotkamon Jymy vs vastustaja (tarvittaessa)
La 26.8. Puolivälierä 6 vastustaja vs Sotkamon Jymy (tarvittaessa)
Su 27.8. Puolivälierä 7 Sotkamon Jymy vs vastustaja (tarvittaessa)

Teksti: Olli Korhonen
Kuvat: Jussi Korhonen