Virheet sävyttivät tappiota

Joensuun Maila – Sotkamon Jymy 2-0 (5-2, 3-2)

Jani Komulainen yllätti monet ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuussa kommentillaan. Komulaiselta udeltiin tappio-ottelun jälkeisiä ajatuksia, mutta vaikka odotusarvona oli maansa myyneet kommentit, tulikin suusta ulos jotain aivan muuta kuin ärräpäitä.

– Siinä mielessä on ihan hyvätkin mietteet, että nyt oli pitkästä aikaa oikein kunnon pesäpallo-ottelu, Komulainen kertoi.

– Joensuu on ehdottomasti mestaruustaistelussa ja tiedettiin, että se on hyvä joukkue. Tämä oli sen arvoinen peli, että meille tuli paljon oppia, kuinka näitä tiukkoja pelejä tulee pelata.

Joensuun ykköstykkinä toimi lyöjäjokeri Juha Niemi, joka onnistui kotiutuksessa neljään otteeseen. Ensimmäiset kaksi tärppiä iskeytyivät jo ottelun avausvuoroon, kun painava kumurilyönti halkaisi kentän koppareiden välistä. Joensuu onnistui myös toisen jakson avausvuorossa, kun Henri Litmasen 2-rajapuhkaisu 1-tilanteessa kantoi kunnariksi asti.

Pelissä riitti tunnelmaa. Siitä pitivät huolen 2364 paikalle saapunutta katsojaa.
Pelissä riitti tunnelmaa. Siitä pitivät huolen 2364 paikalle saapunutta katsojaa.

– JoMa sai molempiin jaksoihin liian hyvät lähdöt meidän näkökulmasta. Läpilyönnit jäivät harmittamaan, Jymyn pelinjohtaja Mikko Korhonen mutisi.

– Teimme paljon virheitä ja suoritimme huonosti etenkin räpylässä. Paljon tuli harhaheittoja ja suorittaminen ei kokonaisuudessaan ollut huippupelin tasolla.

Runkosarjan kärkitaistelu tasaantui pelin myötä entisestään. Sarjakärjessä on tällä hetkellä Vimpeli ja kakkosena Joensuun Maila tasapisteissä. Jymy on kolmantena neljä pistettä Vimpeliä ja Joensuuta jäljessä, kaksi ottelua vähemmän pelanneena.

Nyt on vuorossa Itä-Länsi -viikonloppu, jonka jälkeen Jymyn pelit jatkuvat kotiottelulla Kankaanpään Mailaa vastaan tiistaina 30.6. klo 18.

-AH