Immo Rautiainen jatkaa Karra Trophyn johdossa

Kovien lyöntien jälkeen oli Karra Trophyn sisäpelitaitoja mittaavien lajien osalta vuorossa torstaina luonnollisesti lyhyet lyönnit, näpäykset sekä lyömättä jäänyt peruslyönti. Immo Rautiaisen tasaisen tappava tahti mailan varressa pitää hänet oikeutetusti ykkössijalla.

Sulkapallokentältä tavoitettu levollinen kisan johtaja suhtautuu kärkitilaansa tyynesti.

– Olen aika moneen Karra Trophyyn jo osallistunut, että siinä on tainnut lajitaidot huomaamatta nousta, Immo hymyilee.

Tasaisuus on ollut Immon itsensäkin mielestä kuitenkin kilpailun sana tähän mennessä.

– Epäonnistumiset ovat jääneet puuttumaan. Siltikin nuo sisäpelirastit on sellaisia, että aina jää olo, että olis parannettavaa, hän pohtii.

Kärjen osalta pientä elämistä on tapahtunut siitä syystä, että Toni Kohonen ja Markus Tuikka joutuivat jättämään kolmannen kilpailupäivän väliin ja suorittavat rästiin jääneet lajit myöhemmin. Ennakkosuosikkina kilpailuun lähteneen Kohosen lisäksi Immo näkee kovimmiksi haastajikseen Jani Komulaisen ja Niko Korhosen.

– Luulisin, että Toni tulee vielä ison määrän pisteitä keräämään. Hänelle pitää joku heikko laji sattua, ettei voittaisii runkosarjaa, Immo spekuloi.

Hymy on pojilla herkässä, kun uutta tekstiiliä on saatu päälle.  Tämän tietää jokainen urheilua harrastanut henkilö!
Hymy on pojilla herkässä, kun uutta tekstiiliä on saatu päälle. Tämän tietää jokainen urheilua harrastanut henkilö!

Tulokset:

1-rajanäpy (15 yritystä, suluissa onnistumiset):

1. Topi Korhonen, Veikko Vartiainen (14)
3. Niko Korhonen, Niko J. Korhonen, Riku Niemi, Immo Rautiainen (13)

2-rajanäpy:

1. Topi Korhonen (15)
2. Jani Komulainen, Immo Rautiainen, Veikko Vartiainen (14)

Ohitusnäpy:

1. Immo Rautiainen (14)
2. Topi Korhonen (13)
3. Roope Korhonen, Kosti Rautiainen (12)

Varsilyönti:

1. Jani Komulainen (11)
2. Niko Korhonen, Roope Korhonen (10)

Peruslyönti:

1. Janne Hyvönen (8)
2. Jani Komulainen (7)
3. Topi Korhonen (6)

Kilpailun kokonaistilanne:

1. Immo Rautiainen 115 p.
2. Niko Korhonen 101 p.
3. Jani Komulainen 98 p.
4. Topi Korhonen 89 p.
5. Niilo Piiponniemi 88 p.
6. Janne Hyvönen 86 p.
7. Veikko Vartiainen 84 p.
8. Antti Kiiskinen, Riku Niemi 83 p.
10. Roope Korhonen 82 p.
11. Kosti Rautiainen 71 p.
12. Niko J. Korhonen 69 p.
13. Toni Kohonen 55 p.
14. Markus Tuikka 45 p.

karra-trophy_pieni

-AH