Jarmo Korhonen 70 vuotta!
Kuka on ainoa Sotkamon Jymyn kasvatti, joka on pelannut pääsarjaa Vimpelin Vedossa? Kuka oli ensimmäinen sotkamolainen miesten kärkilyöntikuningas? Näihin tietokilpailukysymyksiin on sama vastaus: Jarmo Korhonen, joka juhlii tänään 70-vuotispäiväänsä. Jututimme lähes 20 vuoden verran ylimmillä sarjatasoilla pelannutta legendaa.
Lähdetään liikkeelle aivan alusta, eli siitä kuinka pesisinnostus puraisi. ”No kyllähän sitä palloa hakattiin Ylikylällä, peräkylän teillä ihan pienestä pitäen. Koulussa tietysti [miesten joukkueen kapteeni] Martti J. [Korhonen] oli opettajana ja hän oli jonkinlainen esimerkki. Ensimmäinen pelireissu oli silloisten ampiaisten (D-juniorit) reissu Suomussalmelle. Piipposen Einon taksilla mentiin – ja kaikki olivat samassa taksissa, minä isona poikana siellä takana. Ja paha olohan siinä tuli matkalla, kun tietä piti katsoa. En muista sainko palkintoa pelistä.”
Hiukan kentälle SM-sarjapelejä ja Suomensarjaa katsomaan lapset ryömivät usein kolmospuolen vanhan puukatsomon alta – olisiko tarvinnut maksaa sisään muutenkaan? Peleissä oli tunnelmaa ja muistiin jäi, että pelitilannekuvia oli nähtävillä vanhan Yhdyspankin ikkunassa pelin jälkeisellä viikolla.
”Koulussa Vuorisen Pasin alaisuudessa voitimme ensimmäisen oppikoulumestaruuden (1971). Siitä oli kuvakin pitkään lukion seinällä.”
Tuohon aikaan seuralla ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia osallistua säännöllisesti Kärppien (B) ja Ilvesten (A) maanlaajuisiin sarjoihin, joten oppikoulucup oli mahdollisuus päästä kokeilemaan oman ikäluokan pelaajia vastaan.
Talvella urheiltiin myös paljon. ”Talvisaikaan Pasi veti keskiviikkoisin Akkoniemellä kerhoiltaa, josta muistuttelimme koulupäivän aikana toisiamme. Siellä pelattiin tasokasta korista. Jääkiekkokaukaloa Salmelassa kunta hoiti päivällä ja me lanasimme sen illalla päästäksemme pelaamaan. Jääkiekossa pelattiin paikallispelejäkin Nurmesta ja Kuhmoa vastaan.”
Vuoden 1971 syksyllä Jarmo vieraili yhdessä kotiottelussa Jymyn Suomensarjassa pelanneen edustusjoukkueen vaihtopenkillä. Ensimmäinen varsinainen ottelu tuli vuotta myöhemmin yllättäen: Rankan Montussa heinäkuun alussa pelatussa kylien välisessä puulaakiottelussa Jarmo pelasi Ylikylän (Peräkylän) joukkueen lukkarina. Jymyn ykkösjoukkueen pelinjohtaja Martti Heikkinen tuli kentälle juttelemaan.
”Mitäpä jos lähdet seuraavana viikonloppuna Alajärvelle? Siellä olisi peli ja tarvitaan lukkaria.”
Edeltävänä viikonloppuna Jymy oli hävinnyt Vimpelissä. Pelin jälkeisessä lehtiartikkelissa todettiin pitkään lukkarina pelanneen Jorma Huotarin saaneen tarpeekseen pesäpallosta. Nykytermein ilmaistuna sopimus purettiin yhteisymmärryksessä. Tämä aiheutti Jymylle kuitenkin lukkariongelman, koska tuolloin seurasiirtopykälät olivat paljon tiukemmat ja aikuisikäisiä pelaajia muista seuroista ei kesken kauden voinut siirtää. Joten uusi lukkari oli löydyttävä omasta joukkueesta tai seuran junioreista.
16-vuotias oppikoulujoukkueen lukkari Korhonen debytoi heinäkuun 9. päivänä sarjajohtaja Ankkureiden vieraana olleen Jymyn lukkarina 1500 katsojan edessä. ”[Syöttö] ei kauhean hyvin pysynyt laudalla.” Alajärvi sai alkuun kolme juoksua väärillä ja kolmannen vuoron jälkeen lautaselle tuli Tapio Väisänen. Ankkurit voitti ottelun niukasti 10–8. Väisänen jatkoi muutaman ottelun ajan, kunnes elokuun alussa Jarmo kutsuttiin uudelleen lukkariksi. Vastustaja ei ainakaan edellisestä heikentynyt: Suomen Cupin ottelussa Hiukassa Jymy kohtasi puolustavan Suomen mestarin Oulun Lipon. Nyt nuorukainen piti paikkansa koko pelin, vaikka ottelu päättyikin Lipon voittoon 10–8. Korhonen lukkaroi Suomensarjakauden viisi viimeistä ottelua.
Lukkarin uralle yli 190-senttistä Korhonen ei kuitenkaan ajautunut: seuraavina kausina ykkösjoukkueessa syötti Timo Aidanpää. Kokoonpanoon Jarmo murtautui vakituiseksi pelaajaksi kaudella 1973 3-vahtina. Vuotta myöhemmin Olli Korhosen jäätyä pois joukkueesta hän siirtyi pelaamaan 1-vahtina. Pelaajistossa tapahtui muutenkin säännöllisesti muutoksia, sillä Jymy ei onnistunut taistelemaan noususta ja kärkinimet (Jouko Pyykönen, Pertti Virtanen, Juha Korhonen, Tapio Väisänen) siirtyivät vuoron perään SM-sarjajoukkueisiin.
Vuosikymmenen puolivälissä kovana harjoittelijana tunnettu Korhonen oli huippuiskussa. Vaikka kenttään tuli etukaari, eivät lukkarit pystyneet jarruttamaan pomputtajaa. Lyötyjä juoksuja tuli tarkoilla sijoituksilla ympäri kenttään. ”Pomppua löin enemmän Lohessa myöhemmin. Muita käyttämiäni lyöntejä olivat stopparinäpy ja kakkosrajanäpy lyötynä ihan alhaalta. Juoksija voittaa metrejä, kun uskaltaa lyödä mahdollisimman alhaalta jengan sinne rajaan. Sitten varsi, siis ihan teknisesti oikein suoritettu varsi, jossa lyödään alapalloon. Niitä tuli käytettyä”, Korhonen toteaa.
”Minusta jos pelaajalla on joku vahva lyönti, vaikka ykkösrajapomppu kentällemenossa, siihen pitää luottaa ja olla valtava itseluottamus. Lukkarista ja muista tekijöistä riippumatta. Sitä näkee, että jos ensimmäinen yritys ei ole ruudussa, saatetaan vaihtaa lyöntiä. Siinä sekoittaa omaa peliä. Kun luottaa itseensä, voi lyödä isolla onnistumisprosentilla, kuten Jymyssä esimerkiksi Jere [Vikström] tai ”Sigge” Haapakoski tällä kaudella. Pitää uskaltaa lyödä tarpeeksi alhaalta se pieni: ulkopelaaja joutuu tulemaan hakemaan, kääntymään ja heittämään.”
Korhonen valittiin kausilla 1975 ja 1976 seuran parhaaksi pesäpalloilijaksi. Kaikkiaan hänen sisäpelisaaliinsa kahdelta kaudelta olivat yhteensä 2+37 lyötyä ja 39 tuotua. Kaudella 1975 tullut jalkavaiva oli ainoa pienempi loukkaantuminen Jymy-uran aikana: ”Käytiin Eeron [pelinjohtaja Moilanen] ja Kuusiston Jukan kanssa Oulussa näyttämässä jalkaa Sakari Oravalle. Eero maksoi reissun ja hoidon muistaakseni omistaan.”
Jarmo valittiin kaudella 1976 Jymyn kapteeniksi. Rooli sisäpelissä oli pääosin vaihtaja. Kapteeni näytti esimerkkiä harjoitusinnollaan.
”Kävin yleisurheilutreeneissä säännöllisesti opiston punttisalilla, Makkosen Pekka veti niitä. Pekka oli sitä mieltä, että olisin voinut alkaa kymmenottelijaksi. Koulukisoissa pärjäsin satasella ja kuulantyönnössä. Olin hyvässä tikissä, ja siitä oli etua, kun menin Jyväskylään myöhemmin. Treeni maistui – ja maistuu se vieläkin. Mutta en lähtenyt yleisurheilua aikuisiällä kokeilemaan.”
Kaudella 1977 paluun tekivät Martti Heikkinen pelinjohtajaksi, Jorma Huotari lukkariksi ja Olli Korhonen, jonka tulo etukentälle siirsi Jarmon 3-polttajaksi. Tuolla kaudella hän voitti Jymyn sisäisen tehotilaston lukemilla 1+16 lyötyä ja 23 tuotua.
Tuossa vaiheessa muutamaa vuotta nuoremmista ikäluokista oli tulossa paljon pelimiehiä ja Suomensarjassa oli kaudella 1978 kaksi oman seuran joukkuetta (Jymy ja Jymy-Pojat). Muutamia nuoria nousi mukaan ykkösjoukkueeseen, jolla katsottiin olevan eväät jälleen tavoitella sarjanousua. Jarmo pelasi jälleen tehokkaasti, löi 1+26 lyötyä ja toi 17 juoksua. Tuolla kaudella hän ehti myös toimia vetäjänä D-poikajoukkueelle. Jarmo Heikkisen tultua mukaan Jymyn valmennukseen myös joukkueharjoittelua alettiin tekemään pieteetillä ja kauden päätteeksi jaettiin parhaan harjoittelijan palkinto. Sen sai Jarmo Korhonen.
Kauden jälkeen oli kuitenkin Jarmon vuoro siirtyä pääsarjaan, kun Jymy jäi sarjassa kolmanneksi Vähänkyrön ja Lipon jälkeen. ”Niinhän siinä kävi. Pekka [Arffman] lähti SM-sarjaan nousseeseen Vähäänkyröön. Virtasen Pertti houkutteli, että tulisin Hyvinkäälle. Falinin Jyrki oli lähtenyt Loheen vuotta aiemmin ja välitti veljensä Tapanin kautta tietoa, että Lohesta löytyisi pelipaikka ja Jyväskylästä työpaikka. Kauden jälkeen Lohen porukalta tuli heidän kautensa jälkeiseltä palkintomatkaltaan Jugoslaviasta kortti, jossa luki ”Tervetuloa”. Aloitin Jyväskylän kaupungilla työt joulukuun 1. päivänä.”
”Halu oli mennä eteenpäin ja sen eteen tehtiin töitä. Kevätkierroksen pelasin kakkoskärjessä, mutta syyskierroksella jo ykköskärjessä. Seuraavana vuonna tuli kärkilyöntitilaston voitto Lohen paidassa. Kärki oli Sihvosen Pekka, jota vein kahta väliä. Jossain kohti saattoi olla sellainenkin tilanne, että Oikarisen Jussi ei laikkojen kanssa ehtinyt mukaan, mutta Pekka näytti kakkoselta kädellä sivulle – asia selvä, omilla mentiin. Erkki ”Keikka” Miesperä löi kotia meitä. Hän oli tosi hyvässä lyönnissä, mutta valitettavasti loukkaantui. Oli silti kympin joukossa lyöjätilastossa vielä kauden lopussa. Pelattiin ihan neljällä viidellä miehellä sisäpeliä: Pekka etenijänä oli sellainen lyöntien haistelija – siihen aikaan pelattiin vakiopaikoilla ulkopeliä – heti, jos pallo meni napamiehen yli, niin sieltä lähettiin, ei tarvinnut mailanpudotuksia katsella. Etenijätilastossa Pekka oli kolmas ja minä taistelin (Ankkurien) Peltomäen Pekan kanssa kärkilyöntien ykkössijasta ja se kääntyi mulle.”
Korhonen valittiin ainoana Lohen pelaajana Itä-Länsi-otteluun. Peli oli sinä kesänä Jyväskylässä Hippoksella. ”Kivituhkakenttä ja vettä tuli kuin aisaa. Olosuhteet olivat todella surkeat, mutta peli saatiin pelattua.”
Lohen pudottua sarjasta Jarmo siirtyi Kiriin. ”Kyllähän siinä tietysti polemiikkia tuli, se oli siihen aikaan aika tulista se touhu [siirtyä kaupungin sisällä seurojen välillä]. Jyrki siirtyi myös. Kirissä saavutimme kaikki mitalit: 1981 hopeaa, 1982 kultaa ja 1983 pronssia. Sen porukan kanssa on kokoonnuttu usein. Valitettavasti hiippakuntaa vaihtaneita on jo monia. Toissa kesänä kokoonnuimme viimeksi Jyväskylän satamaravintola Viilussa ja kävimme Kirin pelissä.”
Kirin vuodet eivät pelillisesti olleet samanlaisia kuin Lohen. Moninkertainen kärkilyöntivoittaja Kalevi Luoma oli itseoikeutetusti päävaihtaja, joten Korhonen pelasi kakkoskärjessä. Mestaruuskaudella Kirin materiaali oli todella kova – joukkue hävisi ainoastaan yhden pelin. Kahdeksan pelaajaa oli vakiokokoonpanossa ja Korhonen, Jari Ahola ja Juha-Pekka Nieminen muodostivat kolmikon, jotka pelasivat vuorotellen. Kolmantena vuonna Korhonen ei loppukaudesta mahtunut kokoonpanoon ja kärsi pikkuvaivoista.
”Lakaniemen Kari soitti Vimpelistä ja tarjosi pelipaikkaa, sillä Vesa Liikala oli siirtymässä Vedosta Alajärvelle. Teimme sopimuksen ja se oli hyvä kausi.” Muita Sotkamon Jymyn kasvatteja ei tähän päivään mennessä ole Saarikentällä kotijoukkuetta edustanut peliliivi päällä. Niskasen Tomi tietysti on ollut pelinjohtajana. ”Kesällä yllätyin, kun Anssi Ritari ennen peliä mainitsi asiasta Ruudun lähetyksessä”. Jarmo vaihtoi numerolla kaksi Ismo Mäkelää ja pelasi arvo-ottelussa Lännen paidassa olympiastadionilla.
Vimpeli jäi sarjassa viimeiseksi ja putosi. Siinä oli paikka siirtyä Sotkamoon, koska Jymy oli tehnyt paluun pääsarjaan. Korhonen kulki sen kauden reppumiehenä Jyväskylästä käsin. Tavoite oli päästä mitalipeleihin, mutta alun kolmen voiton jälkeen alkoi alamäki: Jymy pelasi yhdeksän peliä ilman voittoa ja ajautui alempaan loppusarjaan. Joukkue säilytti sarjapaikkansa, mutta useampi pelaaja vaihtoi seuraavalle kaudelle muualle. Jarmolle luontevinta oli palata Jyväskylään: ”Siirryin Loheen ykköspesikseen. Olimme lähellä nousta seuraavana vuonna.” Lopulta hän pelasi neljä kautta ykköspesiksessä ja Jymyn pudottua samalle sarjatasolle oli kahdella kaudella vastassa vanhemman veljen poika, Timo ”Völä” Korhonen. Lohen pudottua Suomensarjaan Jarmo pelasi siellä vielä yhden kauden mammuttitehoilla 30 lyötyä, 27 tuotua. ”Sitten olin pari vuotta pelinjohdossa ja valmennuksessa, mutta siihen se jäi. Ikämiehiä tuli pelattua useampana vuonna toki.”
”Minulla ei ollut yhtä hyvä heittokäsi kuin veljenpojilla (Timolla ja nuoremman veljen pojalla Jouni ”Sike” Korhosella). Heittoni oli sellainen ”penttilipposmainen” vispaus. Muistan Imatralla harjoituspelin, jossa Lipponenpoltti kolmoselta maalyönnillä kärkkyneen etenijän 2-polttajan paikalta rannevippaamalla pallon kolmospesään. Teknisesti se heittoni ei ollut kovin kummoinen, mutta ei mikään huono käpälä. Kyllä sillä pystyi etenijän tuhoamaan. Kun katsoo tämän päivän Jymystä vaikka Huotarin veljeksiä, niin heitto on vimpan päälle. Koko kroppa on mukana.”
”Uran loppumisen jälkeen meni joku aika, että en seurannut pesistä aktiivisesti ja paikan päälle Jyväskylässä tulokin oli ensin nihkeää. Seurasin kyllä lehdistä ja ei siinä mennyt kauaakaan, kun aloin käymään peleissä. Nykyisin Ruutu on kyllä auki, jos ei olla fyysisesti paikalla. Hiukassa käyn usein ja Vimpelin pelejä tulee käytyä katsomassa ja siellä näkee vanhoja tuttuja. Etenkin jos Jymy pelaa siellä, on mukava mennä katsomaan.”
”Mielenkiinnolla seuraan tämän päivän peliä ja sen systeemejä, kun ne ovat omista ajoista muuttuneet. Lyöntivalinnat kiinnostavat. Varsia on alkanut taas nähdä ja tietysti ohitusnäpy on tänä päivänä käytössä, kun ulkopelikuviot muuttuvat. Tänä päivänä ulkopelaajat, Kallet, Hannekset ja Jeret heittävät vaikka mistä. Toki taktiikkaan kuuluu nykyisin takapalolla pesänvälin ostaminen ja mikäs siinä, kun yhtä juoksua haetaan, ja silloin voidaan luottaa betoniseen ulkopeliin. Mukava on katsoa, kun lyödään oikeaa lyöntiä oikeaan tilanteeseen. Kotiuttajien on tietysti sitten löydettävä se pallon mentävä reikä, joka Seppo Uusi-Oukaria tai Roopea mukaillakseni on aina olemassa.”
”Parhaita muistoja pesäpallosta ovat olleet Jymyn ykkösjoukkueeseen nousu ja parhaat pelivuodet olivat Lohessa ja Vimpelissä. Minuun oli silloin iso luotto sisäpelissä ja pystyin vastaamaan odotuksiin. Ja iso joukko kavereita, joita lajin parista tuli.”
Innostusta on ollut tänä kesänä katsella myös pikkupoikien pelejä – Jarmo oli muutaman kerran tuomarinakin D-poikien peleissä tänä vuonna, kun puolison tyttärenpoika pelaa. Toimitsijahommia hän teki Lohen peleissä järjestyksenvalvojana tänä kesänä. ”Se on kivaa hommaa, kun näkee tuttuja.”
Teksti: Juuso Hyvönen
