
Kalle Kuosmanen: ”Manse tarjoaa kauden suurimman haasteen!”
Sotkamon Jymyn kapteeni Kalle Kuosmanen valmistautuu uransa neljänteen finaalisarjaan. Tänä syksynä vastuuta on kuitenkin enemmän kuin koskaan aiemmin – Kuosmanen kantaa pelillisen vastuun lisäksi myös kapteeninnauhaa ensimmäistä kauttaan, kun Jymy tavoittelee peräti kolmatta peräkkäistä miesten Suomen mestaruutta. Vastassa on viime syksyltäkin tuttu finaalivastustaja Manse PP.
Kausi on ollut monivaiheinen, mutta kainuulaisten tavoite ei ole muuttunut: Jymy haluaa uittaa Poikaa Sapsojärvessä. Puolivälierissä Kiteen Pallo tarjosi sotkamolaisille kovan haasteen, ja välieräsarja Vimpelin Vetoa vastaan oli sekin äärimmäisen tasainen. Nyt Kuosmasella on ainutlaatuinen tilaisuus johtaa kasvattajaseuransa miehistöä pesiskauden kirkkaimmassa valokeilassa.
Kapteenin roolissa Kuosmanen tasapainoilee käytännön asioiden, esimerkin näyttämisen ja pukukopin tunnelman ylläpitämisen välillä. Kapteenin mukaan kausi on ollut kokonaisuudessaan nousujohteinen.
– Alkukaudesta haettiin vielä oikeaa koostumusta ja pelitapaa, mutta ennen pudotuspelejä saatiin hyvä jakso käyntiin Kouvolassa pelatusta vierasottelusta alkaen. Pudotuspeleissä ulkopeli on ollut laadukasta. Sisällä on onnistuttu tilanteenrakentelussa.

Helpolla Jymy ei tietään finaaleihin raivannut. Puolivälierissä tarvittiin täydet viisi ottelua Kiteen Pallo vastaan, ja heti perään edessä olivat kovat väännöt rakkaan verivihollisen Vimpelin Vedon kanssa.
– Pari ensimmäistä peliä pelattiin sisällä todella heikosti Kiteetä vastaan. Vaikka sarjan edetessä pystyttiin parantamaan, Kitee jatkoi erittäin laadukasta takatilannepelaamista, mikä vaikeutti meidänkin juoksujen lyömistä. Takuuvarman ulkopelin lisäksi he pelasivat sisällä rohkeaa, ennakkoluulotonta ja tylyä pesistä – etenkin Rantakentällä he loivat kovan paineen meidän ulkokentälle, Kuosmanen arvioi jälkikäteen.
– Vetoa vastaan kotipeleissä hallittiin kenttätapahtumia ja pystyttiin rakentamaan hyvin tilanteita. Onnistuttiin myös hyydyttämään Vedon sisäpeliarsenaalia. Nelospelissä pelattiin ehkä parasta ulkopeliä, mitä Saarikentällä on ikinä pelattu – kokonaisuudesta jäi kuitenkin näppiin tuntuma, että oltiin niskan päällä tässä välieräsarjassa juuri lopputuleman verran.
Violettioranssit ovat edenneet finaaliin perisotkamolaiseen tapaan, ja joutuneet sietämään monenlaisia tuntemuksia niin runkosarjassa kuin viimeksi neljännen välierän toisella jaksolla ja supervuorossa Saarikentällä, missä Jymy torjui vimmatusti ottelusarjan tasoitusta hamunneiden vimpeliläisten rynnistyksen. Kapteenin silmin finaaleihin lähdetään varsin tutusta asetelmasta.
– Luotan siihen, että me pystymme rakentamaan sisällä tilanteita ja lyömään juoksuja voittoon riittävä määrä. Ulkopeli ja takatilannepelaaminen tullaan nyt mittaamaan toden teolla – ja siihen Manse tarjoaa varmasti kauden suurimman haasteen, Kuosmanen ennakoi.
Välieräsarjan päätyttyä Jymy sai muutaman päivän hengähdystauon, ennen kuin katseet käännetään viikonloppuna käynnistyvään finaalisarjaan.
– Alkuviikko on varattu kehonhuollolle ja palautumiselle. Keskiviikkona kokoonnutaan yhteen palaverin ja harjoitusten merkeissä, ja siitä se valmistautuminen kohti kauden hienoimpia pelejä alkaa, Kuosmanen avaa tulevaa viikko-ohjelmaa.

Finaalivastustaja Manse PP on tuttu ja äärimmäisen vaarallinen.
– Vaarallisten sisäpelaajien lisäksi Manse pelaa vahvaa ulkopeliä, johon myös Aapo Komulainen kotipesässä tuo oman lisähaasteensa. Manse on tehnyt kokoonpanomuutoksia vielä pudotuspeleissä ja panostanut niiden myötä erityisesti ulkopeliin, Kuosmanen analysoi.
Jymy lähtee finaalisarjaan kotiedun turvin. Tämän syksyn pudotuspelit ovat jo osoittaneet, kuinka tärkeää kainuulaisen pesiskansan tuki on, kun Hiukassa taistellaan otteluvoitoista.
– Kun yleisö kuohuu ja kohisee, niin kyllähän se antaa lisävirtaa pelaajille kentän pinnalla. Se älämölö sytyttää koko joukkueen, mutta vaikeuttaa tietysti oleellisesti myös vastustajan pelaamista, Kuosmanen kannustaa.
Sotkamossa eletään jälleen suuria pesäpallohetkiä. Kapteeni Kalle Kuosmasen johdolla Jymy tavoittelee jatkoa mestaruusputkelle. Kaikki alkaa olla valmista syksyn suurimpaan näytelmään.
Hanki liput finaalisarjaan osoitteesta: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy