Lyöjäkuningas murjoi kymmenen juoksua Imatralla

Imatran Pallo-Veikot – Sotkamon Jymy 0-2 (0-5, 0-7)

Ottelun tilastot

Voit äänestää Jymyn Bolt -kovinta työntekijää täällä!

Jymy haki runkosarjan päätöskierrokselta voiton Imatran Ukonniemestä. Hurjassa vireessä ollut ja kymmenen juoksua lyönyt Roope Korhonen nousi Superpesiksen lyöjäkuninkaaksi.

Kainuulaismiehistö matkasi Imatran Ukonniemeen auringonpaisteen saattelemana. Ottelu oli sijoitusten kannalta merkityksetön, sillä kotijoukkue IPV oli menettänyt edellisellä kierroksella mahdollisuutensa pudotuspeleihin ja sotkamolaiset puolestaan varmistivat runkosarjan kakkospaikan jo yli viikko sitten. Jymy matkasi runkosarjan huipennukseen niin sanotulla ykkösrosterillaan. Ainoa muutos kokoonpanossa oli Kalle Kuosmasen siirtyminen numerolle kuusi ja Juho Keinäsen hyppääminen pykälän taaksepäin numerolle seitsemän.

Redsit lempinimeä kantavan kotijoukkueen kapteeni Sasu Toikka vei hutunkeiton voittajana isännät sisäpeliin ja vaikka kahdella palolla kotijoukkue saikin takatilanteen, niin vuoro päättyi ykköspaloon. Ykköspaloja aloittavalla syntyi kaiken kaikkiaan kolme. Jymy sai rakenneltua yhden palon ajot Roope Korhoselle, joka sivalsi kumuran kolmosjatketta kohti. Jere Vikströmillä oli helppo työ tuoda johtojuoksu.

Toisen aloittavalla Pallo-Veikot käytti seitsemän lyöjää ennen pelituomari Tommi Nupposen vuoronvaihtovihellystä. Vaikka helteinen pelikeli antoikin mahdollisuuden lyödä kovaa, niin Jymyn ulkopeli kyllä söi punaisten eväät jo 0-tilanteesta alkaen. Jymykään ei onnistunut lopettavalla, kun Roope Korhosen vapaa kumura kantoi yhden palon tilanteessa kopiksi: haavat kotiin, mutta Keinänen oli kopilla irti ykköseltä. Ajotilanteen takia viimeiselläkin oli merkit päällä, mutta Korhosen lyönti jäi kuitenkin linjaan.

Kentän pinnassa oli kyllä aistittavissa, ettei ottelulla ollut järin suurta merkitystä kummallekaan joukkueelle. Eikä ainakaan punaisiin pukeutunut kotijoukkue tuntunut saavan millään tavalla ratkaistua Jymyn ulkopelin asettamaa vaatimustasoa. Kolmannessakin vuorossa vuoro päättyi nopeasti kolmeen paloon etupesiltä. Roope Korhonen ratkaisi avausjakson lopettavalla, kun toisella kiskaistu keskitakanen leijaili koppareiden välistä maisemiin. Pallo meni kertalaakista niin kauas, ettei kopparit vaivautuneet edes noutamaan palloa ja Roope Korhonen sai kierrellä kunniaa baseball-henkeen. Neljännen aloittavalla IPV käytti kuusi lyöjää ennen jakson päätösvihellystä. Jymy vei avausjakson kolmostilanteet 7-2.

Kalle Kuosmanen nautti viimeisestä runkosarjaottelusta ja pelaamisesta.

Toisen jakson alkuun Jymy pääsi aloittamaan sisältä. Redsit sai palon Iivari Vihannosta kakkospesältä, mutta tämän jälkeen kainuulaiset rakentelivat tyylikkäästi ajotilanteen. Roope Korhonen löi Jymyn johtoon, kun IPV:n polttolinja ei onnistunut polttamaan vauhdikkaasti edennyttä Vikströmiä. Aapo Komulainen kumautti Elmeri Purmosen kotiin ja siirsi sotkamolaiset kahden juoksun karkumatkalle. Lopettavalla imatralaiset tarjosivat selkeästi parempaa sisäpeliä, mutta violettien vaihto- ja takatilannepelaaminen oli kuitenkin vuorenvarmaa.

Toisessa vuorossa Roope Korhonen kihautti kaksi lisää ja samaan aikaan sosiaalisessa mediassa alkoi kuhista. Viidellä juoksulla lyöjätilastoa johtanut Jukka-Pekka Vainionpää ja pari juoksua Roopea edellä ollut Perttu Ruuska olivat olleet huomattavasti Roopea vaisummalla päällä omissa päätöskierroksen otteluissaan. Lopettavalla joukkueiden pelillinen ero alkoi näkyä enenevissä määrin, ja vaikka IPV pääsi yrittämään kotiutusta, niin Vikström suolasi Joona Mäkelän kotipesään.

Kolmannessa vuorossa Roope kumautti Vikströmin kotiin. Tässä vaiheessa Roope johti lyöjätilastoa yhdellä juoksulla, kun Vainionpää oli onnistunut Alajärvellä niin ikään sivaltamaan juoksun. Jymy piti ulkopelissä Redsit tiukassa huomassa, eikä imatralaiset saaneet sisällä ihmeempiä aikaan. Viimeiseen vuoroon lähdettiin tilanteesta, missä Roopen ja Vainionpään erotti yksi juoksu: Roope onnistui ja niin onnistui myös Vainionpää, joten Roope oli ohittanut viisi juoksua edellä olleen Vainionpään päätöskierroksella. Enää jäljellä oli jännitysmomentti: minkälaiseen vireeseen Perttu Ruuska äityy viimeisissä vuoropareissa. EI äitynyt, vaan kertaalleen urallaan lyöjäkuninkuuden kesällä 2017 voittanut Roope Korhonen kruunattiin lyöjäkuninkaaksi runkosarjan päätteeksi. Keinänen takoi taululle vielä pelin päättävät lukemat 7-0.

Jussi Korhonen sai tuuletella, kun sukunimikaima painoi juoksua Imatran ulkokentästä.

Jymyn parhaana palkittiin odotetusti kymmenen juoksua IPV:n ulkokentästä ja lopulta lyöjäkuninkaaksi noussut Roope Korhonen. Kakkonen oli 88-prosenttisesti (7/8kl) kärkilyöntipelissä onnistunut Niko Korhonen ja Ruutu-tähtipelaaja neljä paloa ulkopelissä tehnyt Hannes Pekkinen. IPV:n paras oli Mäkelä ja kakkonen Matias Kauppinen.

Katso Boltin lehdistötilaisuus alta!

Puolivälierävastus selviää viikonlopun pudotuspelikarsintojen jälkeen. Kahden ensimmäisen kotiottelun lipunmyynti on avattu tutussa osoitteessa: www.ticketmaster.fi/sotkamonjymy!

Puolivälierien otteluohjelma:

Ke 16.8. Puolivälierä 1 Sotkamon Jymy vs vastustaja
Pe 18.8. Puolivälierä 2 vastustaja vs Sotkamon Jymy
Su 20.8. Puolivälierä 3 Sotkamon Jymy vs vastustaja
Ti 22.8. Puolivälierä 4 vastustaja vs Sotkamon Jymy
To 24.8. Puolivälierä 5 Sotkamon Jymy vs vastustaja (tarvittaessa)
La 26.8. Puolivälierä 6 vastustaja vs Sotkamon Jymy (tarvittaessa)
Su 27.8. Puolivälierä 7 Sotkamon Jymy vs vastustaja (tarvittaessa)

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen