Otteluraportti | Raikas kenraaliharjoitus kauteen

Sotkamon Jymy – Kempeleen Kiri 2-0 (1-0, 4-1)

Ottelun tilastot

Sotkamon Jymyn kenraaliharjoitus sujui mainiosti aurinkoisessa, mutta tuulisessa Hiukassa. Jymy kukisti ex-jymyläisiä vilisevän Kempeleen Kirin kotonaan puhtaasti 2-0. Juoksuhanat aukesivat heti avausvuorossa.

Pesiskesä ja superpesiskausi 2021 kolkuttelee jo ovelle. Jymy ja Kiri kohtasivat kenraaliharjoituksessa Hiukassa. Vaikka Jymyn rosterista poissa olivatkin muun muassa Toni Laakso, Roope Korhonen, Matias Litmanen ja Aatu Saastamoinen, niin ensimmäistä kertaa katsomoon sitten syksyn finaalin päässeen kainuulaisyleisön verkkokalvoille heijastui kuitenkin tuttuja kasvoja, sillä Kempeleen tummansinisissä paidoissa ex-jymyläisistä viilettivät Antti Korhonen, Topi Korhonen, Jussi Korhonen, Onni Määttä, jokerinutussa pelannut Aappo Savikoski sekä pelinjohtajana häärinyt Teemu Körkkö. Vierasjoukkueella kokoonpanossa oli siis enemmän Korhosia kuin Jymyllä, vaikka Roope olisikin ollut kehissä. Niin ne ajat muuttuvat.

Ottelu alkoi Kirin valitessa aloittavan ulkovuoron, mikä kyllä sopi silminnähden pelipäivästä ilakoineelle kotijoukkueelle. Vaikka vuoro oli jo kuihtua merkkivirheeseen, niin Jymy kuitenkin rakensi 1-3-tilanteen, jota purkamaan saapui vielä eilen B-poikien joukkueessa operoinut Jere Heikkinen. Mese lempinimeä totteleva nuori lyöjämies upotti tavaramerkkilyöntinsä kakkosjatkeelle – vastustamattomasti.

Katso Mesen uran ensimmäinen lyönti Jymyn superpesisjoukkueen mukana alta!

Lisäjuoksuja ei nähty, mutta ei niitä suotu vieraillekaan: Jymyn ulkopeli oli laadukkaalla tasolla ja eritoten kahdeksan paloa ulkopelissä sivaltaneen Niko Korhosen heittokäsi oli vierailijoiden suhteen armoton. Nikon lisäksi ulkopelin erityisiksi onnistujiksi voidaan laskea kärpästen herra, Aapo Komulainen, joka hämmensi Kirin sisäpeliä kuuden palon edestä.

Avausjaksolla ei nähty enempää juoksuja ja näin ollen jakso kirjattiin Jymylle lukemin 1-0.

Vaivoista talven aikana kärsinyt Joni Rytkönen puki pelipaidan ensimmäistä kertaa.

Toisella jaksolla Kiri siirtyi johtoon avausvuorossa, mutta Jymy tuli rinnalle ja ohi. Ensiksi Lauri Rönkkö iski vastustamattoman kumuran kolmosjatkeelle. Toisessa vuorossa pökköä lyötiin pesään, kun Jymyn ykköspalkinnon saanut Komulainen kotiutti Kalle Kuosmasen. Kolmannessa vuorossa Komulaisen peitetty keskinäpi pakotti Kirin etukentän törmäyskurssille ja tutkapari Kuosmanen kipitti jälleen kerran kotia. Perään Konsta Kurikka kotiutti sisällä vahvaa pomppupeliä esittäneen kakkospalkitun Niko Korhosen ja näin otteluvoitto oli kolmea paloa vaille valmis.

Palot syntyivät huolellisen ulkopelin tuloksena ja näin Jymy pääsi tuulettamaan pelin jälkeen ensimmäistä kertaa hetkeen. Onnistunut kenraaliharjoitus torstaina alkavaa kautta silmällä pitäen.

Jymy voitti ottelun 3-tilanteet 12-8.

Myös Niilo Piiponniemi palasi kokoonpanoon jokerinutussa.

Sarja-avaus Hiukassa torstaina 3. kesäkuuta!

Jymy kohtaa Siilinjärven Pesiksen sarja-avauksessaan Hiukassa tulevana torstaina. Tällä hetkellä Hiukan stadionille voidaan ottaa sisään 1300 katsojaa, joten hankithan lippusi ennakkoon osoitteesta www.jymykauppa.fi tai Intersport Piipposelta. Lue lisää katsomorajoituksista ja -ohjeistuksista täältä.

Alla Jymyn kesäkuun kotiottelut, joiden lipunmyynti on siis avattu osoitteessa www.jymykauppa.fi.

To 03.06. Klo 18:00 Sotkamon Jymy – Siilinjärven Pesis
Su 06.06. Klo 16:00 Sotkamon Jymy – Kankaanpään Maila
Pe 11.06. Klo 18:00 Sotkamon Jymy – Koskenkorvan Urheilijat
La 19.06. Klo 16:00 Sotkamon Jymy – Kempeleen Kiri
Ma 28.06. Klo 18:00 Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat

Pesiskesä, olet tervetullut.

Teksti ja kuvat: Olli Korhonen