Pelipäiväblogi: Jännän äärellä (Päivitetty 1.9.2012 klo 12:16)

Pelipäiväblogi ottaa viikonloppuun pienen varaslähdön. Onko tuo nyt niin ihmekään, sen verran alkaa kuitenkin jännitystä jo ilmassa olla, ettei malttaisi loppuotteluiden alkua huomiseen asti odottaa.

Toimitus kävi tunnustelemassa lukkari Toni Kohosen mietteitä muutama päivä ennen finaaleiden alkua, tuloksena alta löytyvä video.

Kyllä se niin vain on, että kirpeään syysilmaan kuuluu oleellisesti finaalipesäpallo ja tietenkin ne kannattajien tuskailut siitä, laittaako nyt sitten niitä pitkiä kalsareita jalkaan vai ei, kesälajihan tämä kuitenkin on, niin kuin Lähteenmäen Matti asian ensimmäisissä kevään pakkassäässä (huomaa ironia) pelatuissa otteluissa totesi. Finaalipesäpallo on oleellisesti erilaista säänsä vuoksi, mutta onneksi lämpöinen tunnelma ei ole ilmasta kiinni. Siitä huolen pitää pelaajat ja kannattajat.

Nimimerkki hemale on jälleen pistänyt parastaan ja editoinut upean videoparin, jota katsomalla voi nostattaa hieman finaalihumua. Alla video olkaapi hyvä!

Nähdään kentällä, ugh!

Päivän lentävä lause: ”Saatte haukkua koko rahalla minut ja sukuni jos niikseen tahdotte.” – Jimi Heikkinen rohkaisi Facebookissa Vimpelin kannattajia ottamaan kaiken ilon irti sunnuntaina lipun hinnasta.

-AH