Pelipäiväblogi: Leirifiiliksissä (Päivitetty 26.7.2012 klo 14:02)

Itä-Lännen jälkeen tohina ei Sotkamosta vielä tauonnut, sillä 10-11 –vuotiaat pesäpalloilijan alut täyttivät alueen urheilukentät viikon mittaisella pesäpalloleirillä. Nuorien innokkuus sai Jymyn pelaajatkin muistelemaan nostalgisesti vanhoja hyviä aikoja, joukossa myös lukkari Toni Kohonen.

Monille taisi olla kummastuksen aihe, kun 16. Itä-Läntensä pelannut Toni Kohonen käyskenteli ennen ottelua yli 20 vuotta vanha Pyhiksen räpylä kädessään. Tuo räpylä ei ollut mikä tahansa räpylä, sen nimittäin antoi Kohoselle vuonna 1990 lukkarilegenda, Kohosen kanssa samalla korokkeella ennen miesten arvo-ottelua seissyt Mauri Pyhälahti.

– Mauri pelasi silloin Kiteellä ja piti meille lukkarikoulua. Hänellä oli tuolloin jo oma firma, joka valmisti pesäpallovälineitä, niin saimme häneltä uudet räpylät, Kohonen muistelee.

Silloin Toni ei kuulemma osannut vielä odottaa seisovansa 22 vuoden jälkeen tuosta hetkestä korokkeella Pyhälahden kanssa odottamassa kuudettatoista Itä-Länttä, mutta Hiukan stadionilla pelattavaa E-ikäisten ottelua katsellessa heräsi toinen muisto.

– Olimme tuona samana vuonna Seinäjoella leirillä. Mauri piti Seinäjoella squash-hallia ja hän kutsui meidät urheilujuomalle pelien jälkeen, Toni hymyilee.

Leveän hymyn Tonin kasvoille toi myös yksi leirimuisto, sekin tuolta samalta leiriltä.

– Johdimme yhtä peliä muuan Sotkamon Jymyä vastaan muistaakseni 14-0, kun ottelu keskeytettiin siitä syystä, että Jymyn pojat eivät halunneet enää jatkaa pelaamista! Se on jäänyt elävästi mieleeni, Kohonen virnistää.

Pakollinen väliotsikko

Leiritunnelmia saatiin myös tallennettua eläväksi kuvaksi, niin kuin alla olevasta Jymyn iholla -videosta huomaatte. Tarkkailkaa erityisesti Immo Rautiaisen kykyä kirjoittaa nimikirjoituksia ja samalla huomioida kamera. Tosin muutama nimmari taisi lipsahtaa Aki Oravan kuvan yhteyteen ja tästä Aki Immoa huomauttelikin.

PS. Aki halusi huomauttaa edelliseen pelipäiväblogiin liittyen, että Alajärvi lanasi Sotkamon A-pojat kaudella 2004 välierissä vuorostaan kumoon. Tilastot löydät täältä, täältä ja täältä.

-AH