Pelipäiväblogi: Yhtä huutaa (Päivitetty 5.8.2012 klo 15:48)

Nyt on kyllä aikaisempi herätys tälle pelireissulle kun kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella ja voin myöntää, että mielleyhtymät ovat vahvat niin tähän seuraavaan kappaleseen, kuin erääseen laitokseenkin Suomessa, jossa miehet ja naiset pukeutuvat yhteneväisesti.

Runkosarjan viimeinen vierasottelu on edessäpäin ja sen jälkeen alkaakin jo todelliset mittelöt! Jymyhän on runkosarjan voiton jo varmistanut ja vastaan tulee tästä viimeisestä kierroksesta riippuen joko Kankaanpään Maila tai Jyväskylän Kiri. Otteluennakon löydät muuten täältä Superpesiksen nettisivuilta.

Eilisissä harjoituksissa oli palanen itämaista mystiikkaa.

Ai niin, kerroinko jo, että Korhosen Roope palaa tänään kokoonpanoon? Kerran Roopelle: HEI!

Palataan asiaan jahka tuo aurinkokin tästä nyt nousisi!

Pesäpallon tekniikka ja perustaktiikka

Pesäpallo on täynnä erilaisia hienouksia ja nyansseja, ja nyt pyhitämme tämän seuraavan osion yhdelle niistä, nimittäin ulkopelijärjestyksille ja vielä tarkemmin 0-tilannekuviolle. Tämän tilanteen saloihin meidät perehdyttää kenties yksi 90-luvun tunnetuimmista pesisanalyytikoista: Pertti Wirtanen. Seuraavan kolmenkymmenen sekunnin jälkeen hallitsette tämän ulkopeliryhmityksen muitta mutkitta!

Täytyy ihailla 80-luvun lopun televisiografiikkaa. Perttihän oli vakiokasvo parinkymmenen vuoden takaisissa pesislähetyksissä, lähes poikkeuksetta. Vuodet vierivät, kanavat vaihtuivat, mutta Pertti säilyi!

Päivän lentävä(t) lause(et):

”Sama kait se on nukkua, kun Kuosmanen ei minua kuitenkaan laita lyömään.” – Roope Korhosen kommentti aamutuimaan ennen nokkaunien nauttimista.

”Jimillä on tuote kunnossa, kun tuollainen juttu naurattaa.” – Immo Rautiainen oli sitä mieltä, että Jimi Heikkisen puujalkavitsi sai aikaan aiheettoman ison naurunremakan.

PS. Huhu kertoo, että muuan suomalainen TV-kanava olisi tulossa paikan päälle Kouvolaan ja kenties jopa asettamassa jonkinlaista mikrofonia yhden Jymy-pelaajan rinnuksiin. Aika näyttää!

-AH