Pelipäiväblogi: Lajilegendojen jalanjäljillä

Tämän päivän pelipäiväblogi keskittyy poikkeuksellisesti yhteen pelaajaan, joka tällä kertaa on loistavan alkukauden pelannut ja vaivihkaa Jymyn runkopelaajaksi itsensä hivuttanut Niko Korhonen. Korhosen vikkelät jalat ovat myös tämänpäiväisessä kärkikamppailussa Vimpeliä vastaan tärkeässä roolissa.

Pesiskärpänen puri Nikoon jo nuorena poikana, kun hän ajautui perheen kautta pesäpallon pariin. Niko oli tuolloin tuttu näky pihapeleissä.

– Isoveljet pelasivat pesäpalloa, vanhempi ihan joukkueessa Vuokatin Vedossa, niin sitä kautta sitä tuli sitten itsekin ruvettua pelaamaan. Sotkamossahan tämä lajivalinta on lähes yksiselitteinen, Niko pohtii.

Esikuvia ei tulevalta pääsarjapesäpalloilijalta tuolloin vielä löytynyt, vasta ensimmäiset paikan päällä koetut Miesten Superpesisottelut toivat nuorukaiselle ihailun aiheita. Ensimmäinen Miesten Superpesisottelu on Korhoselle jäänyt hyvin mieleen, siinä kun lukkarina toimi lajilegenda Matti Iivarinen. Suurimmat esikuvat löytyvätkin yllättävän läheltä.

– Kohosen Tonin taiturimaista lukkarointia olen aina ihaillut, sekä tietenkin Kari Hakkaraisen hienoja lyöntejä. Kyllä Karra on aina Karra, Niko naurahtaa.

Kärkietenijänä pelaavan Nikon alkukausi on sujunut mallikkaasti, mies on tällä hetkellä etenijätilastossa kolmannella sijalla, saldona 24 tuotua juoksua.
Kärkietenijänä pelaavan Nikon alkukausi on sujunut mallikkaasti, mies on tällä hetkellä etenijätilastossa kolmannella sijalla, saldona 24 tuotua juoksua.

Huipulle pääsee vain kovalla työllä

Monen nuoren pesäpalloilijan unelmiin kuuluu tavoite miesten Superpesiksestä, eikä tämä Sotkamon Jymyn kasvatti ollut poikkeus. Niko kuuluu tällä hetkellä Sotkamon Jymyn miesten Superpesisjoukkueen vakiokalustoon ja vieläpä ratkaisupelaajiin.

– Kyllähän tämä tuntuu uskomattoman hienolta. Miesten Superpesis on ollut aina tavoitteena ja nyt kun vielä saa pelata ykköskärjessä kovatasoisessa joukkueessa, niin kyllä se on mahtava juttu.

– On kaiken lisäksi suuri kunnia, kun vielä saa pelata omien esikuviensa kanssa ja seurata heidän jalanjälkiään, Niko jatkaa.

Kookkaissa ja kunnioitettavissa jalanjäljissä Kajaanissa tällä hetkellä asuva Korhonen on hyvinkin. Ykkösiä hihoissaan Nikon lisäksi ovat Jymypaidassa pitäneet muun muassa sellaiset suuruudet kuin Sami Sirviö, Jarmo Heikkinen ja nykypelaajista Antti Hartikainen, näin muutamia mainitakseni.

Ulkokentällä kovakätinen Niko pelaa 3-vahdin paikalla. Kuva: Kimmo Rauatmaa
Ulkokentällä kovakätinen Niko pelaa 3-vahdin paikalla. Kuva: Kimmo Rauatmaa

Huipulle nouseminen ei ole ikinä itsestäänselvyys. Se vaatii kovaa työtä ja ehdotonta päämäärätietoisuutta, minkä allekirjoittaa myös Niko.

– Miesten Superpesiksessä pelaaminen vaatii tasaisuutta suorituksissa, ailahtelevaisuutta ei saa olla. Itse vielä haen sitä tasaisuutta. Tämän lisäksi kova työ palkitaan ilman muuta.

Lajipuristien kestopuheenaiheena on nuorten, tulevien tähtipelaajien puute: ne kun kuulemma puuttuvat nykypesäpallosta kokonaan. Tähän uskaltaa ”Gorba” sanoa poikkipuolisen sanan.

– Ei se pidä paikkaansa. Meidänkin joukkueessa on paljon uusia tulevia tähtiä ja ennen juhannusta vastassa olleessa Jyväskylän Kirissä pelaava Ville Kotro on ehdottomasti tulevaisuuden pelaaja, Niko pamauttaa.

– Kiteelläkin on nuori joukkue, jossa pelaa minuakin nuorempia pelaajia tällä hetkellä ykköskärjen tärkeillä paikoilla, nuori mies jatkaa.

Joensuun Mehtimäen kentän herra ja hidalgo 4. kesäkuuta. Miesten Superpesiksessä kolme kunnaria samaan peliin yhden pelaajan mailasta näkee kerran kymmeneen vuoteen ja juuri sen Niko onnistui tekemään.
Joensuun Mehtimäen kentän herra ja hidalgo 4. kesäkuuta. Miesten Superpesiksessä tilanteen, jossa pelaaja lyö kolme kunnaria saman pelin aikana, näkee kerran kymmenessä vuodessa. Niko onnistui lyömään nuo kunnarit vieläpä saman jakson aikana. Kuva: Antti Haapasalo

Edessä loistava tulevaisuus

Niko on osoittanut tällä kaudella itsekin omaavansa tähtiainesta. Vahvat alkukauden pelit ja tämänhetkinen kolmas sija miesten Superpesiksen etenijätilastossa ovat tästä selkeitä osoituksia. Mahtuupa alkukauteen vielä täysin käsittämätön onnistuminen Joensuun Mailaa vastaan (otteluraportti), jolloin Korhonen löi yhdessä pelissä kolme kunnaria ja neljä tavallista juoksua, toi kuusi juoksua ja sai aikaan 15 kärkilyöntiä.

– Onhan tämä kausi lähtenyt ehkä yli odotustenkin liikkeelle, armeijan takia en odottanut tällaista. Tasaisuutta ja henkistä kasvua on kuitenkin löytynyt viime vuosia enemmän, Korhonen myöntää.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin toteaa Vuokatin Urheiluakatemian tarjoavan pesäpallon harjoittelulle loistavat puitteet varusmiespalveluksen suorittamisenkin aikana. Harjoittelemaan pääsee laadukkaasti, vaikka ei aina ehtisikään oman joukkueen matkaan.

Tulevien kausien tavoitteista kysyttäessä Niko uskaltaa mainita muutaman kovan, mutta hänen kohdallaan täysin realistisen tähtäimen.

– Kyllä miesten Itä-Länsi-ottelussa olisi mukava pelata, sekä tietenkin olla joskus vuoden paras miespesäpalloilija.

Tjaa-ah. Sanokaa mitä sanotte, mutta meikäläinen uskaltaa ammattiylpeyden menettämisenkin uhalla lyödä rahansa likoon sen puolesta, että Nikon Itä-Länsi-debyytti miesten tasolla on edessä jo tänä suvena.

Nähdään iltasella, pelihän alkaa Hiukassa siis klo 18!

-AH