Pelipäiväblogi:Let’s get ready to rumble! (Päivitetty 9.8.2012 klo 14:12)

Ai että, puolivälierät alkavat tänään ja niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, tätä on odotettu! Vastaan tulee viime hetkillä kahdeksan joukkoon noussut Jyväskylän Kiri ja ennakon löydät tästä linkistä.

Pudotuspelit ovat kaiken kaikkiaan kiehtova, mutta myös raadollinen maailma. Tavoitimme nimettömänä pysyvän pudotuspeliaddiktin Mikon (nimi muutettu), joka halusi jakaa tuntemuksiaan liittyen riippuvuuteensa ylemmän loppusarjan pelejä kohtaan.

Verraten muihin lajeihin, pesäpallolle omaleimaista on kova psyykkaus, joka korostuu syksyyn mentäessä. Se ei tarkoita alatyylisten juttujen ja kirosanojen viljelyä, vaan sanoilla ja eleillä käytävää henkistä sodankäyntiä. Pelikentän ulkopuolella ollaan taas sitten kaveruksia, vaikka kentällä olisi toisista vähän mittaa otettukin.

Tulosruutu kävi asentamassa yhden sisävuoron ajaksi Mikko Korhoselle mikrofonin paidan rinnukseen viimeisessä runkosarjaottelussa Kouvolassa ja toimitus oli tietenkin kärppänä paikalla todistamassa tätä.

Uskokaa tai älkää, Aki Orava antaa Jimille Heikkiselle tunnustusta, mutta mistä? Katso uusin Jymyn iholla ja se selviää!

H-hetki lähestyy

Ei se Kuosmanen meitä ennakkoon huiputtanut, Roope Korhonen palaa yhdeksikköön numerolle neljä ja ulos kopparin tontille! Kerran Roopelle: Hei!

Mitä ihmettä Vimpelin Vedon bussi tekee aamutuimaan Hiukan pesäpallostadionilla?

Päivän polttavin puheenaihe: Pesäpallokenttien tyylikkäimmät pelaajat. Aamutreenien yhteydessä kovaa debattia herätti se, ketkä ovat pesäpallokenttien tyylikkäimpiä pelaajia niin pelillisesti kuin muilta avuiltaan. Virallinen lista on nyt työn alla ja se julkaistaan seuraavan pelipäiväblogin yhteydessä.

PS. Oletteko huomanneet, että Lontoon olympialaisissa on Jymyvärit vahvasti esillä? Kyllä se Jarmo tuon markkinoinnin hallitsee.

Uusi yritys!

Jymyn ja Kirin välisen puolivälieräsarjan alkua jouduttiin lykkäämään, kuten varmasti tiedätte, rankkasateen vuoksi tälle päivälle. On jopa huutava vääryys, että muut pesispaikkakunnat ovat saaneet maistaa jo pudotuspelihuumaa ja meiltä ovat luonnonvoimat tämän herkun viivästyttäneet. Loukkaantumisen takia pari viikkoa sivussa ollut Roope Korhonen makustelee alla olevassa videossa tunnelmia tämän aamun harjoitusten yhteydessä.

PS. Ilmahan on tiistaihin verrattuna tällä hetkellä kuin morsian!

-AH