VS
Sotkamo - Joensuu
Pe 19/08/2022 klo 17:30
Marjex Stadion

Uutiset

  • Jymy myllytti Kirin nurin

    Sotkamon Jymy otti ensimmäisen kiinnityksen välieräpaikkaan voittamalla Jyväskylän Kirin puolivälieräavauksessa jaksoin 2-0 (8-1, 6-1). Alun perin ottelu piti pelata jo tiistaina, mutta se jouduttiin siirtämään...

  • Pelipäiväblogi:Let’s get ready to rumble! (Päivitetty 9.8.2012 klo 14:12)

    Ai että, puolivälierät alkavat tänään ja niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, tätä on odotettu! Vastaan tulee viime hetkillä kahdeksan joukkoon noussut Jyväskylän Kiri ja ennakon...

  • Koko perheen stadionsuunnistus siirtyy sunnuntaille!

    JymyHyvä –ottelun yhteyteen suunniteltu koko perheen Stadionsuunnistus siirtyy toteutettavaksi sunnuntaina 12.8. klo 14-16.30. Syynä aikataulumuutokseen on tiistaisen pesäpallo-ottelun Hiukan stadionilla keskeyttänyt rankkasade, jonka seurauksena JymyHyvä–ottelu...

  • MLL:n Kainuun piirillä puhelinlahjoituskampanja

    MLL:n Kainuun piiri järjestää puhelinlahjoituskampanjan, jolla kerätään yhdessä Sotkamon Jymyn kanssa varoja lasten ja vanhempien yhteisen ajan ja yhdessä tekemisen lisäämiseksi. Kampanjan tuotolla piiri hankkii...

  • Maailman suurin Angry Birds -aktiviteettipuisto laskeutuu Vuokattiin!

    Vuokattiin rakennetaan mittakaavassaan ainutlaatuinen Angry Birds -aktiviteettipuisto. Ympärivuotiseen sisäpuistoon tulee Angry Birds -teemaisen kokonaisuuden lisäksi eri urheilulajien kokeiluun omistettu monipuolinen pelimaailma sekä muun muassa skeittaamiseen...

  • Michael Monroe rokkaa WinterOpenissa

    Suomen suurimmat pikkujoulut WinterOpen järjestetään jälleen Vuokatissa 23.–24. marraskuuta 2012. Tänä vuonna talvikausi avataan armottomalla rock-asenteella. Perjantaina laadukkaasta musiikkiviihteestä vastaavat Neljä Ruusua, Yö ja Michael...

  • JymyHyvä -ottelu sunnuntaina!

    Sotkamon Jymyn tahtoo kierrättää hyvää ja näin ollen kolmas puolivälieräottelu sunnuntaina 12.8. Sotkamon Jymyn ja Jyväskylän Kirin välillä on JymyHyvä-ottelu, jossa jokaisesta myydystä ottelulipusta menee...

  • Lauantain otteluliput käyvät sunnuntaina

    Tiistain rankkasade aiheutti Sotkamo-Jyväskylä -puolivälieräsarjaan muutoksia. Tämä tarkoittaa myös sitä, että JymyHyvä-ottelu, jonka kuului olla alunperin lauantaina, onkin nyt siirretty sunnuntaille 12.8. klo 17. Kaikki...

  • Sotkamo-Jyväskylä -puolivälieräsarjan ottelupäivät uusiksi

    Sotkamon Jymyn ja Jyväskylän Kirin välinen ensimmäinen puolivälieräottelu on päätetty siirtää rankkasateen vuoksi. Peliä oltiin ehditty pelata vain vajaa vuoropari ennen keskeyttämistä, joka tapahtui Jymyn...

  • Jymy aloittaa pudotuspelit – Vastustajaksi Jyväskylän Kiri

    Runkosarja on saatu päätökseen ja pudotuspelejä ei tarvitse sen kauempaa odotella, ne alkavat nyt tiistaina klo 18. Runkosarjan voittaja Sotkamon Jymy oli jo valmistautunut siihen,...

  • Pudotuspelit alkavat!

    Miesten Superpesiksen runkosarja on nyt päättynyt ja pudotuspelit alkavat jo huomenna tiistaina Sotkamossa Jyväskylän Kiriä vastaan klo 18. Sotkamon Jymy sijoittui runkosarjassa ensimmäiseksi ja Kiri...

  • Runkosarja päättyi voittoon

    Sotkamon Jymy päätti runkosarjansa voittoon Kouvolan Pallonlyöjistä. Joukkueet lähtivät varsin paineettomasta tilanteesta otteluun, Jymy oli runkosarjan voiton jo varmistanut ja Kouvola tiesi pelaavansa alemmassa loppusarjassa....

  • Pelipäiväblogi: Yhtä huutaa (Päivitetty 5.8.2012 klo 15:48)

    Nyt on kyllä aikaisempi herätys tälle pelireissulle kun kertaakaan aikaisemmin tällä kaudella ja voin myöntää, että mielleyhtymät ovat vahvat niin tähän seuraavaan kappaleseen, kuin erääseen...

  • Sotkamon Jymy varmisti runkosarjan voiton

    Sotkamon Jymy varmisti runkosarjan voiton päihittämällä sadesäässä Koskenkorvan vieraiskentällä suoraan 2-0. Jymy onnistui pitämään Koskenkorvan tilanteet erittäin vähissä, Kossu sai 3-tilanteita aikaiseksi vain 5 kappaletta....